Mistä on kyse?

Kokoomuksen Tampereen Aluejärjestö ry:n hallitus päätti torstaina kokouksessaan esittää kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitelin erottamista puolueesta.

– Schafeitel on toiminnallaan vahingoittanut Tampereen Kokoomuksen toimintaa, ja tahrannut puolueen mainetta. Schafeitel on julkisesti vähätellyt Tampereen pormestarin Anna-Kaisa Ikosen menestyksekästä toimintaa Tampereen kaupungin johdossa, aluejärjestö toteaa tiedotteessaan.

Schafeitel on jo itse ilmoittanut eroavansa Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmästä ja ilmoittanut liittyvänsä Tampereen Puolesta -valtuustoryhmään.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Leena Kostianen sanoo, että Schafeitelia kohtaan on oltu pitkämielisiä, mutta raja tulee jossain vastaan.

– Nyt on tullut mitta täyteen. Hän on äänestänyt monissa asioissa valtuustoryhmän linjan vastaisesti ja häntä on varoitettu irtiotoista useita kertoja. Jos asioita halutaan saada eteenpäin, yhteisiin tavoitteisiin on sitouduttava, Kostianen sanoo.

Lähtö valtuustoryhmästä laukaisi kisan lautakuntapaikoista

Schafeitelin ero valtuustoryhmästä pistää Tampereen kaupunginvaltuuston lautakuntapaikkojen jaon uusiksi. Asiasta on luvassa iso vääntö.

– Valtuustoryhmästä eroaminen muuttaa valtuuston suhteita. Luottamusmiespaikkajaosta tulee iso härdelli, Kostianen arvioi.

Paikkajaosta päätetään valtuuston maanantain kokouksessa. Sitä ennen valtuustoryhmät yrittävät päästä sopuun paikkojen jakamisesta.

Kokoomuksen aluejärjestö ei voi itse erottaa jäsentä puolueesta. Aleuyhdistys esittääkin Schafeitelin erottamista Tampereen Kokoomus ry:lle, joka paikallisyhdistyksenä voi erottamisen tehdä.

Yle Tampere ei tavoittanut Yrjö Schafeitelia kommentoimaan asiaa.