Pääministeri Alexander Stubb (kok:) ei aio lähteä kannustamaan suomalaisia hiihdon MM-kisoihin Faluniin helmikuussa. Hän kertoi asiasta Yle Urheilulle ennen Suomen Urheilugaalan alkua Helsingissä tiistaina.
- Tällä hetkellä näyttää siltä, että en lähde. Olin kuitenkin promoamassa Suomeen vuoden 2015 MM-kisoja, mutta hävisimme yhdellä äänellä.
Stubb perustelee MM-kisojen jättämistä väliin eduskuntavaalikiireillä.
- Meillä on 96 päivää vaaleihin, ja joka päivä pitää katsoa, mihin voi ja mihin kannattaa mennä ja mihin tiimi päästää.
Suomelle pääministeri kuitenkin povaa mitalisumaa. Hän puhuu kuudesta mitalista, ja niitä tuovat hänen mukaansa sekä miehet että naiset. Stubb mainitsee mitalistina muun muassa Aino-Kaisa Saarisen, jonka Tour de Ski -hiihto sykähdytti häntä.
Kontiolahden ampumahiihdon MM-kisoihin Stubb kuitenkin aikoo osallistua.
- Haluan nähdä, kun Kaisa Mäkäräinen korjaa koko potin, Stubb sanoo.
Vuoden Urheilijaksi hän kuitenkin povaa golfari Mikko Ilosta.
- Tämä ei ole ole hallituksen virallinen kanta, mutta Mikko tekee hienoa uraa, Stubb toteaa.
Hän kehuu myös tennistähti Jarkko Niemistä.