Äkillinen shokki – terrorihyökkäys tai kouluammunta – herättää pahan olon tunteen ihmisessä. Uutisen kommenttiosiossa aihe jäsentyy uudella tavalla keskustelijalle. Asiat selkiytyvät ja pelko asettuu ehkä uusiin mittapuihin. Keskustelun moderoija tuntee olevansa purkuväylän suulla liikenteenvalvojana.
Ylen keskusteluissa kommentoija voi esitellä omia turvallisuusstrategioita verovirastoon tai ideoida muutoksia aselakiin. Entisajan yleisönosastokirjoittelu kuohuu nyt netissä. Keskustelija heittää pallon ja siihen vastataan parhaimmillaan muutamien minuuttien sisällä.
Kommentoija purkautuu keskustellessaan netissä – raivoaa, puhisee, ärsyttää tai peilaa ajatuksiaan.
Kiitostakin voi saada ja sitä annetaan usein. Toinen osaa kiteyttää toisen ajatukset paremmin ja siitä voi saada ison käden tai arvostusta. Esimerkiksi Pariisin hyökkäyksen osalta keskustelu on aluksi tunteiden purkua, myöhemmin parannusehdotuksia. Muutaman päivän päästä ollaan jo filosofisempia.
Terrori-isku suomalaisen näkökulmasta
Pariisin terrori-iskun aikaan julkaistu keskustelunavaus sovitettiin suomalaiseen ympäristöön kysymyksellä "miten parantaisit Suomen virastojen oikeustalojen tai medioiden turvallisuutta". Asia on helpompi käsittää, kun se tulee lähemmäs omaa elämää.
Ranskan terrorihyökkäyksestä keskusteltiin aktiivisesti neljä päivää = 458 julkaistua kommenttia. Tavallisessa nettikeskustelussa julkaistuja kommentteja kertyy alle sata.
Kommentit päätyvät somedeskin toimittajan luettavaksi, ja hän lukee jokaisen kommentin yksitellen ennen julkaisupäätöstä. Rasistisia tai kansankiihotukseen viittaavia kommentteja ei hyväksytä. Epäselvät ja asiattomat kommentit joudutaan hylkäämään. Moderaattorin työ onkin haasteellista sisällönanalyysiä.
Keskusteluista juttuideoita
Nettikeskustelut voivat poikia uusia juttuideoita ja keskusteluketjusta voi löytää jopa uuden uutisen. Nettikeskustelusivusto on ideahautomo, josta voi nousta jatkojuttuja, joukkoistuksia tai jopa ideoita lakiesitykseen.
Syyskuussa 2014 Yle Uutiset keräsi kansalaisilta ehdotuksia, miten kunnianloukkaustapaukset pitäisi hoitaa. Yle Uutiset toimitti ehdotukset oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.), joka otti ne innostuneesti vastaan.