Pääministeri Alexander Stubb (kok.) varoittaa lainsäädännön ylilyönneistä Pariisin terroristi-iskujen vanavedessä. Samalla hän kuitenkin huomauttaa, että rikoksia tapahtuu nykyään paljon tietoverkoissa ja kyberturvallisuus on yksi osa tätä kokonaisuutta, joten sitäkin pitää voida tarkastella.

Stubbilta kysyttiin näkemystä puolustusministeriön työryhmän ehdotukseen, jonka mukaan puolustusvoimat ja suojelupoliisi saisivat luvan verkkovalvontaan sekä ulkomaan tiedusteluun. Asiasta kertoi tänään Helsingin Sanomat.

Puolustusministeriön työryhmän mukaan tiedustelulla hankitaan kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätöntä tietoa. Työryhmä ehdottaa Suomeen myös tiedustelua koskevaa lainsäädäntöä, jollainen Suomelta puuttuu kokonaan. Näin Suomi ei voi valvoa Suomen ulkopuolista tietoverkoissa tapahtuvaa liikennettä.

Liikenne- ja viestintäministeriö vastustaa

Liikenne- ja viestintäministeriö on vastustanut ehdotusta. Sen mukaan verkkovalvonnassa ei pystytä riittävästi erottamaan kotimaista ja ulkomaista tietoliikennettä. Ehdotus puuttuu LVM:n mielestä liikaa kansalaisten yksityisyyden suojaan.

Pääministeri on hyvin tietoinen jo vuoden istuneen työryhmän erimielisyyksistä. Hallitus käsittelee asiaa aikanaan.

– Selvitystyö on ollut pitkä, ja tätä ollaan mietitty tarkkaan. Vastakkain ovat olleet eri näkemykset ja eri ministeriöt. Hallitus tulee käsittelemään tätä myös ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa normaaliin tapaan. Mielestäni on syytä tarkastella, kun rikokset ovat siirtyneet verkkoon, millaisia toimintavapauksia meidän viranomaisilla on, sanoi Stubb Pariisissa.

Oikeusministeri: Jonkin tyyppistä tiedustelulainsäädäntöä tarvitaan

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikkson (r.) kuuluu sisäiseen turvallisuuden työryhmään, jossa asiaa on myös käsitelty viime vuoden aikana.

Hän ei ole nähnyt työryhmän ehdotusta ja haluaa ottaa siihen kantaa tarkemmin vasta nähtyään sen. Hän pitää kuitenkin tarpeellisena käydä laajaa keskustelua tiedustelulainsäädännön tarpeellisuudesta. Hän huomauttaa, että perustuslakia saatetaan joutua muuttamaan. Jotain muutoksia on kuitenkin ehkä tarpeen tehdä Suomenkin ollessa osa globaalia maailmaa, Henriksson huomauttaa.

– Luulen, että jonkin tyyppistä tiedustelulainsäädäntöä tarvitaan. Varmasti seuraava hallitus saa tätä pohtia.

Suojelupoliisin ulkomaantiedustelun oikeuksista Henriksson huomauttaa, että poliisin tiedusteluoikeuksia ja mahdollisuuksia voimakeinojen käyttöön on viime vuosina lisätty paljon. Kokemusta siitä ei vielä juuri ole. Ulkomaan tiedusteluvaltuuksiin hän suhtautuu varovaisen myönteisesti.

– Voi olla, että tilanne on kehittynyt nyt siihen suuntaan, että asiassa on ajateltava laajasti. Suomi on osa globaalia maailmaa ja Suomen pitää voida olla perillä siitä, mitä tapahtuu. Kuitenkin niin, että yksityisyyden suoja pysyy korkealla, painottaa Henriksson.

Puolustusministeriön työryhmän mietintö luovutetaan puolustusministeri Carl Haglundille (r.) tulevana keskiviikkona.