Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi perjantaina blogissaan, että sote-palveluiden rahoituksessa on pyrittävä yksikanavaisuuteen. Sipilän mukaan asiassa on uskallettava ottaa jättiläisen loikka kissan askelien sijaan. Samalla Sipilä puolusti yksityisten sote-palvelujen tarvetta julkisten täydentäjänä.

–Yllättävää, että keskusta nyt puheenjohtajansa suulla näin vahvasti ottaa niitä kantoja, joita kokoomus on sote-uudistuksen yhteydessä vienyt eteenpäin. Hyvä, että keskustan linja alkaa kirkastua ennen vaaleja, sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok) sanoo.

Hän pitää Sipilän linjausta tärkeänä.

–Se on todella iso heitto.

Kokoomus ajaa raha seuraa potilasta -mallia. Siinä julkisia peruspalveluja täydentävät yksityiset. Potilas valitsee, minne menee. Erikoissairaanhoito olisi pääosin julkisesti tuotettua.

Keskusta esitteli sote-rahoitusmalliaan syksyllä 2013 kotikunta-maakunta -malliinsa liittyen. Keskusta siirtyisi yksikanavaiseen malliin, jossa rahoitus kootaan nykyisistä kuntien valtionosuuksista, kuntien maksuosuuksista, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista sekä osasta sairausvakuutuskorvauksia. Palveluja tuottavat kunnat ja yksityiset. Julkinen raha seuraa potilasta siihen perusterveydenhuollon hoito- tai hoivayksikköön, jonka potilas määräajaksi valitsee. Työterveyshuollon keskusta jättäisi uudistusten ulkopuolelle.

Rätyn mukaan pitäisi kuulla, mitä keskustan yksikanavainen malli nyt tarkoittaa esimerkiksi julkisen perusterveydenhuollon rahoitukselle, lääkekorvauksille tai työterveyshuollolle.

–Onko keskusta lopettamassa nykyisen työterveyshuollon? Tämä on iso kysymys, johon kansalaisten olisi syytä saada vastaus. Mikäli puhutaan yksikanavaisesta rahoituksesta, minun käsitykseni mukaisesti se olisi esimerkiksi nykyisenkaltaisen työterveyshuollon loppu ja tämä on kyllä keskustalta uusi linjaus.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on parhaillaan perustuslakivaliokunnan syynissä. Se on tarkoitus saada valmiiksi tämän vaalikauden aikana. Palveluiden rahoituksen uudistaminen on puolestaan ensi vaalikauden suurimpia hankkeita. Työryhmä kokoaa parhaillaan vaihtoehtoisia malleja.