Keskustan pohjoissavolaiset kansanedustajat ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen hallitukselle Fimean alueellistamisen hitaasta etenemisestä.
Markku Rossi, Elsi Katainen ja Seppo Kääriäinen epäilevät, että hallitus vesittää silloisen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk) vuonna 2009 tekemän päätöksen lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen toimintojen siirtämisestä Kuopioon.
– Haluamme, että lupaukset pidetään, ja että työpaikat aidosti siirtyvät Kuopioon eikä vain paperilla. Haluamme muistutella tästä asiasta ja kertoa, että seuraamme asiaa. Tämä on tärkeä asia koko Pohjois-Savolle, keskustan kansanedustaja Elsi Katainen painottaa.
Päätös herätti viisi vuotta sitten huomattavaa vastarintaa ja noin 70 laitoksen asiantuntijaa irtisanoutui. Vuonna 2011 päätettiin, että Fimean Kuopioon muuton takaraja siirretään vuoteen 2018.
Kansanedustajat kertovat tiedotteessaan ihmettelevänsä myös aiemman sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon sekä Fimean ylijohtajan Sinikka Rajaniemen lausuntoja, joiden mukaan virat siirtyvät paperilla Kuopioon, mutta töitä tehdään Helsingistä käsin.
Pohjoissavolaiset edustajat pitävät tätä venkoiluna, jolla hämärretään sitä, missä Fimean toimintoja ja virkatöitä tosiasiallisesti tehdään.
Kuopiossa työskentelee vasta noin 60 fimealaista, kun esimerkiksi Helsingissä vahvuus on yli 160 työntekijää.