Jätevesiasetuksen mukaan kaikille kunnallisen tai vesiosuuskuntien viemäröinnin ulkopuolelle jääville kiinteistöille pitää tehdä jätevesiselvitys ja rakentaa asianmukainen jätevesijärjestelmä. Nyt ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) esittää haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen siirtymäajan jatkamista vuoteen 2018 asti.

Pyhäsalmella asuva Seija Pyhtilä on tehnyt asetusten mukaiset toimenpiteet hyvissä ajoin, jo vuonna 2003, ja hänen mukaansa kaikilla on ollut siihen mahdollisuus jo pitkään.

– Kaikilla on ollut mahdollisuus varautua tähän, koska asetusta on jatkettu jo kertaalleen senkin jälkeen, kun minäkin olen sen laittanut. En ole harmitellut yhtään, tosi tyytyväinen olen ollut tähän ratkaisuun.

Poliittinen edestakaisin soutaminen kummastuttaa

Seija Pyhtilä ihmettelee ministerin liikkeitä. Hän muistuttaa, että kun laki tuli voimaan, niin jo silloin oli eri vaihtoehtoja asetuksen vaatimusten täyttämiseen. Pyhtilän mukaan kaikilla on ollut mahdollisuus ottaa mukaan jätevesiremonttiin asiantuntija ja katsoa hänen kanssaan oikeanlainen systeemi, halpa tai kallis.

– En usko, että nytkään sen kummempia muutoksia pystytään lain puitteissa tekemään, kuin se mitä on ollut jo käytössä. Pitäisi ottaa maalaisjärki käyttöön ja kuulla ammatti-ihmistä, eikä jonkun poliitikon lähteä yhtäkkiä jotain tällaista jänskää luomaan.

Grahn-Laasonen haluaa myös, että asetusta koskevaa lainsäädäntöä tarkastellaan vielä uudelleen. Pyhtilä ihmettelee moista.

– Minusta tälle on alun alkaenkin ollut tosi hyvä pohja, jos ihmiset vain kehtaa tutustua asiaan. Maalaisjärkeä voi käyttää. Ei maallikko ymmärrä, että minkä tähden tällaisella asialla pompotellaan ja leikitään. Tämähän on ihan selvä asia.