Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.) on pyytänyt kunta-alan eläkevaroja hallinnoivalta Kevalta ja Finanssivalvonnalta selvitystä Kevan työntekijöilleen myöntämistä edullisista lainoista.
– Luottamus työeläkejärjestelmään on niin tärkeä asia, että toiminnan tulee olla asianmukaista ja läpinäkyvää, Risikko sanoo tiedotteessaan.
Helsingin Sanomat kertoi tänään torstaina, että Keva on myöntänyt työntekijöilleen edullisia lainoja eläkevaroista. Työntekijöiden lainoissa ei ole lainkaan marginaalia.
Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) kommentoi aiemmin tänään Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa, ettei hän hyväksy Kevan työntekijöilleen myöntämiä lainoja.
Kevan toimitusjohtaja Jukka Männistö puolestaan kertoi, että eläkelaitos aikoo keskustella asiasta Finanssivalvonnan kanssa.