Pääministeri Alexander Stubb (kok.) pitää mahdollisena, että talousmyllerrys heijastuu myös Venäjän harjoittamaan ulkopolitiikkaan.
– Olen todennut aiemmin, että raha on maailman paras rauhanneuvottelija ja sitä pitää nyt toivoa, Stubb totesi.
Stubb vieraili iltapäivällä eduskunnan suuressa valiokunnassa torstaina alkavan EU:n huippukokouksen vuoksi.
Stubb ei lähtenyt arvioimaan, millaisia johtopäätöksiä Venäjän valtionjohto mahdollisesti tekee talousmyllerryksestä. Tilanne on Stubbin mukaan erittäin epävakaa ja heijastusvaikutuksia on mahdollisesti nähtävissä myös lähialueilla.
– Se varmasti heijastuu jollain tavalla Itä-Ukrainan turvallisuustilanteeseen, mutta tässä vaiheessa on liian aikaista ennakoida, vaikuttaako se turvallisuustilanteeseen esimerkiksi Itämerellä. En tässä vaiheessa näkisi suoranaista uhkaa, Stubb totesi.
Stubb kuvasi Venäjän taloustilannetta huolestuttavaksi myös Suomen kannalta. Stubb ei lähtenyt spekuloimaan, voisiko Venäjän kansa nousta kapinaan talousvaikeuksien vuoksi.
– Joku on joskus viisaasti sanonut, että kyllä venäläiset ovat tottuneet myös syömään kaalia pitkään, eli venäläiset ovat siinä mielessä vahvaa kansaa, että voivat myös pitkän kärsimyksen sietää, Stubb sanoi.
EU:n huippukokouksen ei odoteta asettavan uusia pakotteita Venäjää vastaan. Stubbin mukaan myöskään jo asetettuja pakotteita ei ole syytä arvioida uudelleen.
– Ei näitä pakotteita tehdä talouden takia, vaan poliittisen toiminnan. Venäjä on tehnyt väärin, Stubb sanoi viitaten Krimin haltuunottoon ja Venäjän toimintaan Itä-Ukrainassa.