Ovatko jättikoulut tulevaisuutta? Suunnitelma, joka on osa opetusviraston kouluverkkosuunnitelmaa, mahdollistaisi opinahjojen hallinnollisen yhdistämisen. Suomenkielinen perusopetus voidaan koota näin yhtenäisiin peruskouluihin, joissa opiskelisivat kaikki vuosiluokat.

– Lähtökohtana on, että peruskoulujen puolella puhuttaisiin 500 oppilaan kouluista, mutta kannattaa muistaa että se 500 oppilaan koulu tarkoittaa ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen luokkaan, kertoo opetuslautakunnan varapuheenjohtaja, Wille Rydman (kok.)

Suunnitelmalla haetaan säästöjä. Rydmanin mukaan pienten koulujen vähentäminen on parempi tapa säästää kuin puuttua opetuksen sisältöön tai laatuun.

Suuret yksiköt mahdollistavat hänen mukaansa tilojen joustavamman käytön ja opiskeluryhmien muodostamisen sekä vajaassa käytössä olevien koulutilojen käytön.

Opetuslautakunnan valta kasvaa?

Kolmen lapsen äiti on tuohtunut suunnitelmista. Lopulliset säästöt jäävät hänen mielestään pintapuolisiksi, mutta mahdollistavat opetuslautakunnan yksipuolisen sanelupolitiikan.

– Hallinnollisesti yhdistettyjä kouluja on käytetty Helsingissä menettelytapana, jossa on tarkoitus oikeasti lakkauttaa koulu. Se sulautetaan ensi naapurikouluun, yhdistetään hallinnollisesti, ja kun se on hallinnollisesti yhtenäinen koulu, niin sitten sen lakkautettavan koulun tiloista voidaan luopua pelkällä opetuslautakunnan päätöksellä, toteaa Tiina Jaakkola.

Opetusvirastosta toppuutellaan lautakuntakäsittelystä noussutta hälyä. Linjajohtaja korostaa, ettei opetuslautakunta päätä jatkossakaan yksin koulujen lakkauttamisista, vaan sen tekee valtuusto eikä kaikkia Helsingin kouluja yhdistetä automaattisesti yli 500 oppilaan kokonaisuuksiksi.

– Seuraavassa vaiheessa kun lautakunta päättää palveluverkkoalueita, niin siellä sitten päätetään että tehdäänkö yhtenäistä peruskoulua, ja mitkä koulut alueelta olisi järkevä yhdistää, kertoo perusopetuksen linjajohtaja Outi Salo Helsingin kaupungin opetusvirastosta.

Opetuslautakunta jätti asian pöydälle tiistain kokouksessaan. Asiaa käsitellään seuraavan kerran tammikuussa.