Eduskunta äänesti tänään perjantaina toistamiseen kahden viikon sisään sukupuolineutraalista avioliittolaista. Asia tuli äänestykseen, koska Muutos 2011 -puolueen James Hirvisaari esitti avioliittolain muutoksen hylkäämistä ja perussuomalaisten Mika Niikko kannatti Hirvisaaren esitystä.
Eduskunta hyväksyi jo pari viikkoa sitten äänin 105–92 lakimuutoksen, joka mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot. Vastaavanlaiseen tulokseen eduskunta tuli myös tämän perjantain äänestyksessä äänin 101–90.
Mika Niikko oli tulokseen pettynyt, mutta ei aio luovuttaa.
– Tämä ei ollut vielä tässä. Vaikka tämä oli kyllä iso periaatteellinen päätös tässä eduskunnassa, mutta ensi eduskunta sen mielestäni viime kädessä päättää. Luulen, että tästä voi tulla joiltain osin myös vaalikysymys.
Eniten Niikko vastustaa adoptio-oikeuksien laajentamista.
– Harmittaa ennen kaikkea se, että adoptiotilanteessa on mahdollista antaa lapsi adoptoitavaksi myös homoperheisiin. En ikinä tule hyväksymään sitä, etteivät lapset saa kaikissa adoptiotilanteissa äidin ja isän muodostamaa perhettä.
Niikon mukaan lakien auki repiminen eduskunnan vaihtuessa on normaalia toimintaa.
– Kunnioitan tätä päätöstä yhtä paljon, kuin esimerkiksi budjettilakia, joka tällä viikolla hyväksyttiin. Ensi vuonna kun sitä lähdetään toimenpanemaan, sitä voidaan muuttaa siinä kuin mitä tahansa muuta lakia. Niin myös jätevesiasetus revittiin auki kun eduskunta vaihtui, miksei myös tätä, Niikko sanoo,