Perussuomalaiset ihmettelivät eduskunnan kyselytunnilla hallituksen ja etenkin valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) Kreikka-politiikkaa. Ihmetystä herätti myös päätösten tuominen eduskuntaan perussuomalaisten mielestä yllättäen ja myöhään.

– Milloin suomalaiselle pienyrittäjälle myönnetään korottomia maksuaikoja ja jatkettuja maksuaikoja? kysyi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

– Näyttää siltä, että näitä tukipaketteja hoidetaan aina yön pimeydessä. Uskotteko itse, että Kreikka pystyy velkansa hoitamaan ja että siellä on nyt kirjanpito kunnossa? kysyi Kaj Turunen (ps.).

"Kirjanpito kunnossa"

Valtiovarainministeri Rinne kertoi, että valtiovarainvaliiokunnassa pidetyn neuvonpidon jälkeen hän uskoo, että jos joku asia on saatu kuntoon, niin se liittyy Kreikan kirjanpitoon.

– Uskotaan Kreikan tilastointiin, kyllä! Meillä on olemassa tietoa siitä, että Kreikan talous kasvaa ja siellä pystytään maksamaan sekä velat että korot, sanoi valtionvarainministeri Rinne.

Myös keskusta hiillosti

Keskustan Paula Lehtomäki vertasi EU:n investointirahastoa Suomeen ja kysyi, miksei kotimaassa saada aikaan vastaavia kasvurahastoja kuin EU:ssa.

– Me kierrätämme rahoja Brysseliin ja anomme niitä sieltä, totesi Paula Lehtomäki (kesk.).

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) vastasi:

– Tässä on kyse kahdesta aivan erilaisesta rahastosta. EU:ssa tämä tulee EU:n budjetin sisältä. Se on erittäin pieni määrä, jonka oletetaan saavaan 15-kertaisen vivutusvaikutuksen. Suomessa me teimme kaksi kertaa kasvupaketin ja se käytetään erilaisiin investointeihin, sanoi pääministeri Stubb.

Investointirahastot myös Suomeen

Mauri Pekkarinen (kesk.) jatkoi hiillostamista ja kysyi, onko Brysselin kautta elvyttäminen järkevämpää kuin Suomessa elvyttäminen. Stubb vastasi Pekkariselle.

– Edustaja Pekkarinen vertaa nyt appelsiiineja ja omenoita toisiiinsa. Euroopan unioni ei ole mikään kirjanpitoharjoitus, jossa katsotaan, miten paljon pantiin sisään ja miten paljon saadaan ulos. Uskotteko, että Suomen valtio pystyy täällä Suomessa vivuttamalla valitsemaan, mitkä yritykset ovat ovat voittajia ja mitkä eivät? kysyi pääministeri Stubb.

Nouseeko Kreikka vai ei?

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki muistutti, että Kreikassa moni on menettänyt työpaikkansa ja kotinsa. Arhinmäki kysyi, pitäisikö Kreikan lainoja järjestellä niin, että siellä saadaan talous elpymään.

Valtiovarainministeri Antti Rinne totesi, että nyt näyttää siltä, että Kreikka kykenee suoriutumaan veloistaan eikä se tarvitse helpotusta korkoihin eikä maksuajankohtaan.

– Suomi vie Euroopan alueelle 50 prosenttia viennistään, siksi Euroopan investoistointiohjelma on saatava käyntiin. Vain näin päästään tilanteeseen, jossa Eurooppa elpyy ja Suomi elpyy siinä mukana, sanoi valtiovarainminsiteri Antti Rinne (sd.).