Mistä on kyse?
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko ei lupaa nopeasti lisärahaa maakuntien sorapinteisille "maitoteille" tällä hallituskaudella.
Maidontuottajat ja maakuntaliitot vaativat yhteisessä vetoomuksessaan lisäyksiä alueen teiden kunnossapitoon elinkeinoelämän tärkeiden kuljetusten kuten maidonkeräilyn turvaamiseksi. Maakunnat esittävät perusväylän kunnossapidon rahoituksen korottamista vuoden 2010 tasolle, josta sitä on leikattu vuosittain.
– Seuraava hallitus tulee päättämään tietysti niistä rahoista, mutta nyt on hieno asia, että kun jouduttiin säästöjä etsimään niin onneksi perustienpidosta ei tarvitse onneksi niin paljon säästää kun alun perin ajateltiin, Kuopiossa vieraillut Risikko sanoi.
Ministeri Risikon mukaan perustienpitoon yleisesti tarvitaan lisää rahaa, sillä perustiestö on päässyt rapistumaan ja korjausvelkaa on koko maassa yhteensä noin 2,4 miljardin euron edestä.
Liikenneverkon korjausvelkaa selvittävä parlamentaarinen työryhmä julkistaa oman raporttinsa tarvittavista toimenpiteistä tämän viikon lopulla.