Ajatus pääministerin saamisesta vieraisille syntyi Kalajoen lukion irlantilaisopettajan William O'Gormanin päässä. Nuoret syttyivät ajatukselle ja alkoivat listata sataa syytä tulla Kalajoelle.
– Aika paljon niitä keksittiin parilla istumalla, mutta onhan sata jo paljon, sanoo lukiolainen Henna-Riina Kokko.
Videoista puolet on valmiina, mutta tekemistä riittää vielä. Opiskelijoita auttavat linjan irlantilainen ja kreikkalainen opettaja. Videot eivät ole vakavia esittelypätkiä; esimerkiksi tiistain videossa opiskelijat istuvat tuoleissaan ylösalaisin lentokentällä Irlannin-matkallaan tekemistä pohtiessaan.
Ensimmäinen video julkaistiin maanantaina, ja jo samana päivänä pääministeri kiitti kutsusta Twitterissä.
– Mahtavaa @Kalajoenlukio! Thanks for the invite. Will ask my boss (i.e. my team). Hope they allow me to visit. Be good, twiittasi Stubb.
Katsottavaa ja katsojia
Lentopallon aamutreeneihin lukiossa valmistautuva Henna-Riina Kokko muistuttaa, että lukiossa on paljon nähtävää: liikuntapainotuksen lisäksi esimerkiksi taidelinja ja kansainväliset opinnot, joiden opiskelijoita 23 stubborn4STUBB-kampanjan tekijääkin ovat.
– Me haluttaisiin, että Stubb tulisi katsomaan, minkälaista meininkiä täällä oikein on.
Toinenkin puoli vierailulla olisi: lukiolaiset haluaisivat nähdä pääministerin ja kertoa, että tämä on innoittanut hänet jo tavanneita:
– Hän on tuonut monelle inspiraatiota opiskeluun. Me muutkin haluttaisiin nähdä! sanoo Henna-Riina Kokko.