Itä-Ukrainan tilanne alkaa vähitellen muistuttaa niin sanottua jäätynyttä konfliktia, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin yleiskokouksen puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva arvioi.

– En oikein tiedä, minkä pitäisi enää kauheasti muuttua, jotta tätä ei voisi kutsua jäätyneeksi konfliktiksi jo tässä vaiheessa, hän sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa keskiviikkona.

– Pahasti tämä tilanne valitettavasti on siihen suuntaan kallellaan.

Kanerva vertasi tilannetta Moldovaan ja Transnistriaan.

– Transnistria elää täysin omaa elämäänsä ja saa oman elämänsä ehdot olennaisissa osin Venäjän suunnasta.

Osapuolet neuvottelevat perjantaina

Ukrainassa julistettiin tiistaina vuorokauden mittainen tulitauko maan itäosissa. Uutistoimistotietojen mukaan se näyttää suurimmaksi osaksi pitäneen, vaikka eilen illalla Ukrainan armeija syytti separatisteja tulitauon rikkomisesta.

Vuorokausi tulee täyteen keskiviikkona kello yhdeksältä Suomen aikaa.

– Kuten uutistoimistotkin ovat välittäneet tietoa, ammunnat ovat olleet hyvin pienimuotoisia ja yksittäisillä pienaseilla toteutettuja, Kanerva toteaa.

– Tämä kertoo siitä, että (Valko-Venäjän) Minskissä sovitun suunnitelman toteutus saa toivottavasti tältä osin lihaa luittensa ympärille.

Kanervalta kysyttiin Ykkösaamussa, miltä toiveet rauhanneuvottelujen jatkumisesta vaikuttavat. Hänen mukaansa tämä nähdään ylihuomenna perjantaina, kun Etyj, Venäjä ja Ukraina astuvat samaan huoneeseen ja neuvotteluja pyritään saamaan eteenpäin.

– Kysymys on Minskissä syyskuun alussa sovitun protokollan toimeenpanosta. Se on vaikea prosessi. Pöydän ympärillä on valtava määrä sotilasteknisiä asiantuntijoita, tahoja, joiden varaan ja vastuulle tulitauon valvontakysymykset jäävät.

Kanerva: Venäläinen rauhanturvaoperaatio mahdollinen

Kanerva katsoo Venäjän tukevan Minskin sopimusta ja "toivottavasti myös sen toimeenpanoa".

– Toivottavasti toimeenpano ei Venäjän kaavailuissa tarkoita sitä, että tulitauko kyllä aikaansaadaan, mutta Itä-Ukrainan alueella sen toimeenpano edellyttää Venäjän rauhanturvajoukkojen paikalla oloa.

Hän kertoi Ykkösaamussa pitävänsä kansainvälistä rauhanturvajoukkoa vakuuttavampana kuin venäläistä. Tämä varjelisi hänen mielestään Itä-Ukrainan liikkumavapautta ja arvoa venäläisjoukkoa paremmin.

Kanerva ei ota kantaa siihen, kumpi vaihtoehto on todennäköisempi.

– Pidän kansainvälistä rauhanturvajoukkoa parempana, ja toivon, että sitä tavoitellaan tässä yhteydessä. En kuitenkaan pidä mahdottomana sitä, jos se luiskahtaa venäläiseksi rauhanturvaoperaatioksi jossain vaiheessa, hän sanoo.