Vaalirahasotkuissa ryvettynyt keskustan entinen puolusihteeri Jarmo Korhonen väittää vaalirahalaissa olevan yhä porsaanreikiä.

– Tämä oli järkytys minullekin. Sehän tarkoittaa sitä, että vaalirahailmoitukseen voi kirjata vaikka Aku Ankan, Korhonen sanoo.

Muun muassa puolueiden rahavirtoja nykyään tutkiva Korhonen tietää itse kantapään kautta vaalirahoituksen nurjankin puolen, sillä keskusta rypi hänen johdollaan Nova Groupin vaalirahaskandaalissa. Korhonen kiistää tapojen siistiytyneen.

– Eräs merkittävä media-alan toimitusjohtaja sanoi minulle vielä viime viikolla, että hänellekin tehdään jatkuvasti kaikenlaisia ehdotuksia vaalirahan joustamiseksi ja kiertämiseksi. Ruskeat kirjekuoret viuhuvat kuten 60-luvun keihäänheittopalkintojen maksamisessa, Korhonen sanoo.

Vaalirahoituslakien grand old man, ministeri Lauri Tarasti pitää kuitenkin kirjanpitovelvoitetta kohtuuttomana. Hän arvelee, että jos esimerkiksi jokaiselta 30 000 kunnallisvaaliehdokkaalta vaatisi kirjanpitoa, eivät monet suostuisi ehdokkaaksi lainkaan.

– Mutta tietysti voisi olettaa, että kaikki yhdistykset ovat kirjanpitovelvollisia kirjanpitolain mukaisesti. Eli jokainen puolue ja yhdistys on velvollinen pitämään kirjaa menoistaan ja tuloistaan. Siinä mielessä tämä asia on toteutunut, Tarasti sanoo.

Korhonen: Ilmoita, tee kirjanpito, julkaise

Jarmo Korhonen peräänkuuluttaa myös rahankeräyslupaa. Nyt yhdistykset eivät lupaa vaalirahan keräämiseen tarvitse.

– On totta, että kun keräyksiin ei ole vaadittu mitään lupaa, on ilmoituksen teko keräyksen tuloksesta poliisihallitukselle jäänyt toisinaan tekemättä. Mutta kun tehdään vaalirahoitusilmoitus valtiontalouden tarkastusvirastolle, niin siinä pitää kuitenkin mainita, mitkä tulot ovat tulleet kullekin ehdokkaalle, sanoo Lauri Tarasti.

Jarmo Korhonen neuvoo poliitikkoja välttämään vaalien jälkeistä poliisien, syyttäjien ja median syyniin joutumisen toimimalla näin:

– Jokainen ilmoittaa rahansa, tekee kirjapidon, panee sinne käytetyt mainokset ja julkaisee sen vaalien jälkeen. Siten säästyy tiukoilta toimittajien mikrofoneilta. Elämä on paljon helpompaa ja voi päästä jopa ministeriksi, Korhonen sanoo.