Pääministeri Alexander Stubb oli maanantaina aamupäivällä Kittilässä. Stubb tapasi kunnan päättäjiä sekä sen jälkeen kävi tentattavana Kittilän koululla. Ylä-asteen ja lukion oppilaat kysyivät pääministeriltä muun muassa turvallisuudesta. Näin Stubb vastasi Lapin turvallisuusdesta huolestuneille.

- Olen enemmän huolestunut Venäjän talouspoliittiisesta tilanteesta. Se iskee meidän talouteen ja vaikkapa myös Lapin matkailuun. Turvallisuuspoliittiselta suunnalta en ole hirveän huolestunut tällä hetkellä. Ei ole Venäjän tai kenenkään muun intressissä aiheuttaa epävakautta tällä maantieteelliselä alueella.

Suomi hyväksyi elokuussa vuonna 2013 arktisen strategian. Strategiassa on viisi eri arktisen toiminnan osa-aluetta, joissa Suomella on tavoitteita. Pääministeri Stubb ei pidä Venäjän epävakaata tilannetta tai Kuolan niemimaalla lisääntynyttä sotilastoimintaa sellaisena syynä, että Suomen pitäisi arktisen strategian tavoitteista luopua.

- Minun mielestä arktinen yhteistyö on yksi tärkeimpiä mitä me voimme tällä hetkellä tehdä. Pohjoiset asiat ovat erittäin tärkeitä, ne ovat tärkeitä ilmaston kannalta, energian kannalta, ympäristön kannalta ja myös talouden kannalta. Meillä on paljon arktista osaamista ja siihen kannattaa panostaa, vakuuttaa pääministeri Alexander Stubb.