Pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo, että hän sai viime kesänä lukuisia neuvoja hallituksen hajoittamiseksi.

Stubb ei kerro, oliko yksi ohjeita antaneista presidentti Sauli Niinistö.

– Yleensä luottamuksellisista keskusteluista tasavallan presidentin kanssa en lähde avautumaan, hän totesi kokoomuksen puoluehallituksen kokouksen yhteydessä.

Stubbin mukaan kokoomus lähtee haastamaan eduskuntavaaleissa keskustaa ja tämän vanhoillista politiikkaa.

Yle Uutisten torstaiset kannatusluvut kertoivat, että kaula keskustaan on venähtänyt jo lähelle kymmentä prosenttiyksikköä.

– Tällä hetkellä on aivan selvää, että keskusta on vaalien ennakkosuosikki. Jokainen äänestäjä, joka uurnille lähtee, tekee valinnan uuden ja vanhan, modernin ja vanhanaikaisen, kansainvälisen ja sulkeutuneen Suomen puolesta tai sitä vastaan, Stubb sanoo.

"Pyörintä loppui kesän kohdilla"

Stubb kertoi perjantain Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallituksen hajottamista on pohdittu viime kesänä kahteenkin otteeseen.

Hän vakuuttaa, että tällaisten tuumailujen aika on ohi.

– Se pyörintä loppui kesän kohdilla. Ensimmäinen pyöritys ja ajatus olivat heti puheenjohtajavalinnan jälkeen – kannattaako lähteä hallitusneuvotteluihin – ja toinen oli ennen budjettineuvotteluja.

– Molempien johtopäätöksenä oli selkeä ja kirkas isänmaa. Sillä eteenpäin, Stubb sanoo nyt.