Kokoomuskansanedustaja Sampsa Kataja (kok.) sanoo, että kokoomustaustaisen presidentti Sauli Niinistön näkemys sukupuolineutraalista avioliittolaista olisi jättänyt asian käsittelyn puolitiehen.
Presidentin mukaan avioliitto-sanan taakse alkoi latautua melkoisia tunnelatauksia, joten hän olisi ratkaissut asian toisin ja muuttanut käsitteiden käyttöä.
– Pannaan kaikki sitten pariliittoon virallisesti, se olisi se oikeudellinen termi. Sitten jokainen saa tuntea ihan vapaasti ja hahmottaa sen avioliiton tai naimisissa olemisen käsitteen, Niinistö sanoi Ylen haastattelussa.
"Niinistön ratkaisu olisi jäänyt puolitiehen"
Kansanedustaja Katajan mielestä Niinistön haluama ratkaisu olisi puolinainen ja asia oli järkevää ratkaista loppuun asti.
– Presidentillä on hyvä yritys sivuta kirkon näkemys ja kiista. Mutta eihän kirkolla ole tekijänoikeutta avioliitto-termiin, joka on paljon kristinuskoa vanhempi, Kataja sanoo ja viittaa siihen, että kirkon ja valtion on tehtävä hänen mielestään omat ratkaisunsa.
– Alun perin avioliitto oli puhdas juridinen ja taloudellinen sopimus, ja sittemmin mukaan tulivat tunteet. Kirkolla on oma vihkikaavansa, mutta jos termit menevät sekaisin, kirkko voi täsmentää vihkioikeuttaan. Lain edessä kaikkien pitää kuitenkin olla yhdenvertaisia, Kataja sanoo.
Toisena haastateltavana Yle Satakunnan nettistudiossa ollut Ari Jalonen (ps.) äänesti sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan. Hän sanoo äänestäneensä lapsen oikeudet mielessään ja toivovansa olleensa kannassaan väärässä.
14:08 Muotoiltu otsikkoa.