Presidentti Sauli Niinistö katsoo, että lännen Venäjälle Ukrainan tilanteen vuoksi asettamat pakotteet eivät sellaisinaan olisi olleet kovin tehokkaita.
Niinistö uskoo sen sijaan, että pakotteiden vuoksi seuranneet rahoitusalan vaikeudet Venäjällä huolestuttavat varmasti Moskovaa.
Niinistön mukaan pakotteet ovat tehneet rahoitusalan epäröiväksi ja haluttomaksi rahoittaa Venäjää.
Rahoitusalan ongelmat ovat akuutteja ja siten tuntuvampia kuin esimerkiksi öljyn hinnanlaskun vaikutukset, jotka tulevat budjetin kautta viiveellä, totesi Niinistö Ylen Radio yhden presidentin kyselytunnilla.
Pakotteilla on saavutettu taloudellista tulosta, mutta poliittinen tulos on epävarma, sanoo Niinistö.
- Paikka paikoin on näkynyt Venäjän yleisessä mielipiteessä vastareaktioitakin, että ne ovat nostaneet tietyllä tavalla karvat pystyyn ja ehkä voimistaneet joitain äänenpainoja, Niinistö toteaa.
Niinistö uskoo rahoitusongelmien kuitenkin pistävän Venäjällä ajattelemaan tilanteesta selviytymistä.
- Se voisi luoda sitten linkkiä sinne poliittiseenkin puoleen, mutta ollenkaan varma en ole, sanoo Niinistö.