Ruotsalaisten kotitalouksien korkea velkaantuneisuus on uhka koko Euroopalle, Euroopan unionin komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen jyrähtää sanomalehti Dagens Nyheterissä. Kriisi yhdessä jäsenmaassa koskee koko Eurooppaa.

– Kysynnän ja tarjonnan epätasapaino ruotsalaisilla asuntomarkkinoilla ja kotitalouksien korkea velkaantuneisuus ovat ongelmia, joita EU:n komissio aikoo erityisesti tarkastella, Jyrki Katainen sanoo.

Ruotsissa on yleistä vain maksaa asuntolainasta korot. Ruotsalaiselta vie keskimäärin 140 vuotta lyhentää lainansa. Ruotsin finanssivalvonta on ehdottanut, että asuntolainaa pitäisi lyhentää ainakin kaksi prosenttia vuodessa.

– Kreikan esimerkki osoittaa, että kriisi voi levitä Euroopassa, jopa pienestä maasta, jonka talous on rajallinen. Siksi haluamme vaikuttaa talouden epätasapainoon hyvissä ajoin, ennen kuin todellisia ongelmia ehtii syntyä.

Jyrki Katainen on Tukholmassa esittelemässä EU-komission uutta investointisuunnitelmaa, jonka tavoitteena on saada aikaan talouskasvua ja houkutella sijoituksia Eurooppaan.