SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne keventäisi pienten ja keskituloisten verotusta. Rinteen mukaan Suomen talous ei lähde nousuun, ellei kotimainen kysyntä lisäänny.

SDP julkisti vaaliohjelmansa tänään puoluevaltuuston kokouksessa Kotkassa. Ohjelman lähtökohta on, että tiukka taloudellinen tilanne ei anna seuraavalle hallitukselle mahdollisuuksia lisätä menoja.

Demareiden vaaliohjelman mukaan tulevan vaalikauden tärkein tehtävä on saada aikaan kestävää taloudellista kasvua ja uutta työtä. Kotimarkkinoiden ostovoimaa SDP vahvistaisi keventämällä pieni- ja keskituloisten verotusta.

– Veropohjan pitää olla laaja. Se mahdollistaa ehkä tulevaisuudessa verojen laskemista. Pieni- ja keskituloisten verotus on yhteiskunnan toiminnan kannalta BKT:n näkökulmasta tärkein juttu. Sillä vahvistetaan ostovoimaa juuri niiden joukossa, jotka oikeasti kuluttavat suomalaisessa yhteiskunnassa, ja sillä saadaan pyöriä pyörimään, Rinne sanoi.

SDP:n koko vaaliohjelmaan voi tutustua puolueen nettisivuilla.