Suomalaiset maitotilat jäivät ilman EU-rahaa

Euroopan Unioni antaa rahaa Viron, Latvian ja Liettuan maidontuottajille. He saavat EU:lta apua, koska he ovat kärsineet taloudellisesti Venäjän tuontikiellon takia. Nämä maat saavat yhteensä noin 28 miljoonaa euroa.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on erittäin pettynyt siihen, että Suomi ei saa maitotiloille lisärahaa EU:lta. Hän kuitenkin uskoo, että suomalaiset maitotilat saavat myöhemmin EU:lta tukea.

Oikeus määräsi: myös perussuomalaisten nuorisojärjestölle annettava tukea

Korkea oikeusviranomainen on puuttunut perussuomalaisten nuorisojärjestön raha-anomukseen.

Korkein hallinto-oikeus sanoo, että perussuomalaisten nuorisojärjestöä on kohdeltu väärin, kun opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi rahaa nuorisojärjestöille.

Ministeriö ei antanut rahaa perussuomalaisten nuorisojärjestölle. Ministeriön mielestä järjestö ei hyväksy monikulttuurisuutta sillä tavalla, kuin laissa määrätään. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan ministeriön päätös oli vastoin lakia. Ministeriö joutuu nyt muuttamaan päätöstään.

Poliiseilla mielenosoitus Helsingissä

Poliisit osoittivat tänään keskiviikkona mieltään Helsingissä. He vaativat lisää rahaa poliisien palkkaamiseen.

Poliisien ammattiliitto on huolissaan poliisien suuresta työmäärästä ja kansalaisten oikeusturvasta. Heidän mielestään poliiseja pitää palkata lisää. Ammattiliiton mukaan poliisien määrä ehkä vähenee nykyisestä 7500:sta alle 7000:en muutamassa vuodessa. Poliisien ammattiliitto pelkää myös, että pienet kunnat jäävät kokonaan ilman poliisia.

Itä-Suomessa houkutellaan firmoja palkkaamaan maahanmuuttajia

Kun taloudessa menee huonosti, maahanmuuttajien on hyvin vaikeaa saada työtä. Esimerkiksi Pohjois-Savossa maahanmuuttajia on työttömänä 3 kertaa niin suuri määrä kuin kantaväestöä.

Itä-Suomessa on tehty vuoteen 2017 ulottuva maahanmuutto-ohjelma. Sillä halutaan helpottaa sitä, että maahanmuuttajat saavat töitä ja yritykset saavat työntekijöitä. Ely-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattson sanoo, että työvoimaa tarvitaan välttämättä tulevina vuosina, kun työntekijät jäävät eläkkeelle. Hänen mukaansa maahanmuuttajien osaaminen pitää ottaa käyttöön. Hän myös kertoo, että työnantajille maksetaan tukea, jos he palkkaavat ulkomaalaisen.