Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo EU:n maitopäätöksen kertovan Suomen EU-politiikan täydellisestä epäonnistumisesta.
Soinin mukaan Suomen on oltava jatkossa aiempaa tiukempi EU:n neuvottelupöydissä.
– Meillä on vuosikausien lepsu suhtautuminen Euroopan unionissa. Aina kun on meidän edustamme kysymys, joustetaan. On tullut aika sanoa ei sille, mitä meille tarjotaan, Soini sanoo.
Maatalouskomissaari Phil Hogan ilmoitti tiistaina, että EU tukee Viron, Latvian ja Liettuan maidontuottajia yhteensä noin 28 miljoonalla eurolla. Suomi ei tukea saanut.
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi saaneensa komissaarilta vakuutuksen tuen maksamisesta myös Suomeen, kunhan kriteerit täyttyvät.
Orpon mukaan syynä päätökseen on se, että Suomessa tuottajahinta ei ole laskenut. Soini ei pidä selitystä uskottavana.
– Kysymys on siitä, että EU:n pitää kompensoida tappioita, mitä pakotteista Suomelle syntyy. Ei tässä mistään lähtöhinnoista ole kysymys. On äärimmäisen röyhkeää maatalouskomissaarin ja koko EU:n tasolta asettaa Suomi tällaisella verukkeella eriarvoiseen asemaan muiden kanssa, Soini sanoo.
Soini ihmettelee, pitäisikö suomalaisten maidontuottajien kärsiä vielä enemmän tappioita korvauksien saamiseksi.