Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sanoi tiistaina iltapäivällä eduskuntakeskustelussa, että Talvivaaran pörssiyhtiön rahoitusratkaisujen kannalta on syytä olla innostumatta liikaa.

Vapaavuoren mukaan kaikki luvut esillä olleessa rahoituskeskustelussa eivät ole oikein.

– Kannustaisin nyt olemaan ennenaikaisesti innostumatta liikaa, sanoi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori eduskunnassa.

Eduskunta keskusteli vuoden kolmannen lisätalousarvion täydennyksen yhteydessä yhteensä 65 miljoonan euron rahoituksesta, jolla valtio ottaa tilanteen Sotkamon kaivoksella haltuun.

Asianajaja Pekka Jaatinen arvioi Ylen Radio Suomen Ajantasa-ohjelmassa, että Talvivaaralle voisi löytyä rahoittaja.

Helsingin Sanomien haastattelussa asianajaja Pekka Jaatinen sanoi, että Talvivaaran kaivoksesta on kiinnostunut uskottava kansainvälinen yhtiö, joka on valmis sijoittamaan kaivokseen ainakin 150 miljoonaa euroa.

– Käsitys, mikä tämän päiivän haastattelusta tulee, on olennaisesti ylioptimistinen ja vahvasti ennenaikainen. Matka siihen, että tähän löytyisi kestävä kokonaisratkaisu, on huomattavan paljon pidempi, sanoi Vapaavuori.

"Kannustan kärsivällisyyteen"

Vapaavuori korosti, että valtio hakee vahvasti kestävää kokonaisratkaisua, mutta tämä edellyttää isoa määrää neuvotteluja ja isoa määrää ratkaistavia asioita muun muassa ympäristövastuiden ja valtion mahdollisen roolin osalta.

Vapaavuoren mukaan kaivostoimintaa kohtaan on osoitettu kiinnostusta useammaltakin uskottavalta ja merkittävältä taholta, mutta hänen mielestään nyt ei kannattaisi innostua ennenaikaisesti liikaa.

Vapaavuori sanoi, että valtio on hyvin tietoinen siitä, mihin pesänselvittäjä viittaa ja tietää mistä tahosta puhutaan, sillä valtio on ollut mukana kaikissa neuvotteluissa.