Eduskunnan käytännöt myöntää ero kansanedustajille pitäisi tarkastella kokonaan uudelleen, esittää perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala.

Saarakkalan mukaan eduskunnan arvovallan kannalta on arveluttavaa, kun ensin kansanedustajalla myönnetään ero jonkin tehtävän takia ja sitten hän haluaa takaisin tästä tehtävästä.

– Eduskunnasta ei saa tulla hollitupaa, Saarakkala kirjoittaa kannanotossaan.

Saarakkalan mukaan Vanhasen olisi pitänyt jättää tehtävänsä liiton johdossa ennen kuin nyt käynnissä oleva kuuden kuukauden kampanja-aika kevään vaaleihin alkoi.

– Voitaisiin siis väittää, ettei hän yritä paluuta eduskuntaan siitä tehtävästä, johon hän eduskunnasta siirtyi, Saarakkala taustoittaa kantaansa.

Syksyllä eduskunnassa syntyi poliittinen kohu, kun kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö halusi erota eduskunnasta ottaakseen vastaan Helsingin kaupungin apulaisjohtajan tehtävät. Hänen tilalleen eduskuntaan olisi noussut sosiaali- ja terveysministeriksi valittu Laura Räty.