Mistä on kyse?
Hallitus esittää ensi vuodelle lisää rahaa Maaseutuviraston maataloustukien maksamiseen. Esityksen mukaan 600 tuhannella eurolla yritetään lyhentää viraston siirtymäaikaa EU:n uuteen maatalousohjelmaan. Maa- ja metsätalousministeriössä uskotaan, että uuden ohjelmakauden tukirahoja voidaan maksaa ensi syksystä alkaen.
Hallitus lisää rahaa myös ELY-keskuksiin, jotta ne pystyisivät yt-neuvotteluiden keskellä tekemään uuden ohjelman vaatimia tilatarkastuksia. Uutta rahaa keskuksille esitetään 1,8 miljoonaa euroa.
Viljelijät eivät saa tukirahoja, jos tiloja ei ole tarkastettu.
Orpo: Onnistuminen kiinni työn sujuvuudesta
Maaseutuvirasto on aikaisemmin arvioinut, että se joutuu siirtämään suurimman osan ensi vuoden tukien jaosta seuraavaan vuoteen. EU:n maaseudun kehittämisohjelma, josta maksetaan myös maatalouden tuet, vaatii virastolta muun muassa uuden tietokonejärjestelmän. Järjestelmän sisään ajaminen on viraston mukaan hidasta, eivätkä he ennätä saada järjestelmää valmiiksi kunnolla ensi vuoden aikana.
Väen vähentäminen ELY -keskuksissa vaikeuttaa tukien maksamista ajoissa. Lisärahalla väkeä voidaan palkata lisää valvonnan suorittamiseen. Uusi ohjelmakausi myös lisää tilavalvontaa jonkin verran nykyisestä.
–Viljelijöiden rahahuolet eivät ole vielä ratkenneet, mutta rahat tukien maksamiseen pitäisi nyt olla koossa. Loppu on kiinni ylimenokauden työn sujuvuudesta ja onnistumisesta, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo arvioi.
Rahat liikkelle syyskuussa
Ministeri Orpo (kok.) on vaatinut, että ensimmäiset uuden ohjelmakauden tuet ja sitä kautta palkka tukien muodossa pitää saada viljelijöille syyskuussa. Virasto on ilmoittanut, että ensimmäinen erä maksettaisiin joulukuussa 2015, ja suurin osa tuista siitä puolen vuoden päästä.
Viljelijöille tukien maksamisen siirtyminen tarkoittaa laskujen erääntymistä ja korkomenojen kasvua. Viljelijöille kyse on myös palkasta, koska merkittävä osa viljelijän tuloista tulee tukien kautta.
Ministeriö ei ollut odottanut, että Maaseutuvirastolla ja keskuksilla on näin suuria vaikeuksia uuteen ohjelmakauteen siirtymisessä.
Lopullinen maaseudun kehittämisohjelma Suomen osalta valmistuu lähiaikoina, jonka jälkeen tiedetään tarkkaan miten seuraavat seitsemän vuotta EU:n suoria maataloustukia maksetaan.