SDP:n entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Jutta Urpilainen on tarjolla eduskuntaehdokkaaksi ensi kevään vaaleissa. Blogissaan asiasta kirjoittava Urpilainen kertoo myös olevansa käytettävissä ministeriksi tai kansainvälisiin tehtäviin.

– Jos kansalaisten luottamus jatkuu vaaleissa, pyrin oman kokemukseni avulla vaikuttamaan asioihin niin eduskunnassa, valtioneuvostossa kuin kansainvälisillä foorumeilla. Aika näyttää, miten, Urpilainen kirjoittaa.

Hän esittää blogissaan myös kolmen kohdan työlistan, johon haluaa keskittyä jatkossa: Suomen vakava talous- ja työllisyystilanne, kansainvälinen vaikuttaminen Suomen etujen ja arvojen puolesta sekä Pohjanmaan maakuntien kansalaisten hyvinvointi.

Urpilainen pyrkii ehdolle SDP:n Pohjanmaan piiristä. Piiri pitää syyskokouksensa lauantaina.

Urpilaisen ehdolle asettumisesta kertoi ensin Lännen media.

Lännen median haastattelussa Urpilainen sanoo, että SDP:n on asetettava vaaleissa tavoitteeksi suurimman puolueen asema. Yhtenä syynä puolueen huonoihin galluplukuihin Urpilainen pitää perussuomalaisten nousua. Puheenjohtajavaihdos on Urpilaisen mukaan puolestaan ajanut koulutettuja ja naisäänestäjien muiden puolueiden kannattajaksi.

Päivitetty 14.11. klo 6.30: Urpilainen kertoo asiasta Lännen median haastattelun lisäksi myös blogissaan.