Eduskunnassa on vaadittu loppua EU-maiden sisäiselle verokilpailulle.
Kyselytunnilla nostettin esiin Ylen MOT-ohjelman maanantaina kertomat tiedot, joiden mukaan useat yritykset ovat tehneet salaisia sopimuksia esimerkiksi Luxemburgin verottajan kanssa. Edustajat halusivat tietää, miten hallitus aikoo puuttua asiaan.
Valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) mukaan verosuunnittelussa on parasta edetä kansainvälisen yhteistyön kautta, koska toiminnalla on pitkät perinteet.
– Tämä on iso ongelma, kyse on laajamittaisesta toiminnasta, jolla on noin satavuotinen historia, Rinne sanoi.
Kansanedustaja ja entinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) esitti EU:hun yhteistä minimiyhteisöverokantaa. Urpilaisen mukaan jäsenmaiden välinen verokilpailu on iso ongelma.
Urpilainen sai tukea keskustan kansanedustajalta Mauri Pekkariselta, joka nosti esiin Hollannin alhaisen verokannan innovaatiotoimintaa harjoittaville yrityksille. Pekkarinen piti tilannetta epäreiluna.
– Hollanti on laskenut veronsa muutamaan hassuun prosenttiin, en muista oliko se viisi vai kuusi prosenttia, näistä toiminnoista syntyville tuloille. Useat Euroopan maat siirtävät innovaatiotoimintaa Hollantiin, Pekkarinen sanoi.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi, että hän ei usko EU-maiden tasoittavan yhteisöverostusta samalle tasolle.
– En usko, että verotuspolitiikka tulee missään vaiheessa EU:n harmonisaation piiriin, Stubb sanoi.
Valtiovarainministeri Rinne esitti pääministerin kommentin perään oman huomionsa asiaan.
– On tärkeää erottaa kaksi asiaa, harmonisointi ja toisaalta minimitaso verotuksessa. On tärkeää veropolitiikalla huolehtia siitä, että epäreilu kilpailu ei verotuksen kautta leviä, Rinne sanoi.