Lakiesityksellä on kiire, koska kaikkien opetuksen järjestäjien on haettava uutta lupaa jo tammikuussa. Nyt sorvataan kriteerejä, joilla luvan voi saada.
– Valtiovalta on sanonut, että kyse on vain koulutuksen järjestäjien vähentämisestä. Mutta miten vähentäminen onnistuu, ellei opetustiloja ja opettajia vähentämällä, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Myös ammattiin opiskelevien omaa etujärjestöä leikkaukset hirvittävät. Ammattioppilaistosten välimatkat ovat jo nyt pitkät esimerkiksi Lapissa ja Pohjanmaalla.
– Suurin ongelma on se, että hallituksen esitys pakottaa nuoria muuttamaan kauas pois kotoa. Kyse on ensimmäistä ammattiaan hankkivista 16-19 -vuotiaista, sanoo SAKKI ry:n puheenjohtaja Aleksej Fedotov.
"Tehostamista - ei leikkaamista"
Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) kiistää sekä opettajien että opiskelijoiden väitteet. Hänen mukaansa nyt haetaan tehokkuutta hallinnon karsimisesta - ei yksiköiden lakkauttamista.
– Jokainen kunta ei enää yksin vastaa enää yksittäisestä koulusta. Työtä tehdään entistä enemmän yhdessä. Jokainen nuori pääsee käymään koulua siellä missä ennenkin, opetusministeri Kiuru sanoo.
Opettajien etujärjestö OAJ ei luota opetusministeriön vakuutteluihin. Näin suuria leikkauksia ei saada aikaan hallintoa yhdistämällä. 5-6 prosentin säästökuuri näkyy pian.
–Se tarkoittaisi noin puolentoista vuoden ajan joka viikko yhden lukion tai ammattioppilaitoksen lopettamaista. Joka kolmas lukio tai ammattioppilaisto pitäisi lopettaa., sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
"Sekava esitys"
Asiantuntijat moittivat lain valmistelua hätäiseksi. Lain vaikutuksia ei pohdittu tarpeeksi. Lakiluonnos on harvinaisen sekavasti kirjoitettu.
Saadaanko tällä tavalla hyvä laki vai tuleeko tästä uusi sote?
–Tästä ei sillä tavalla tulee uusi sote, meillä on tästä hallituksessa yksimielisyys, sanoo opetusministeri Krista Kiuru.
Hallitus sopi koulujen varojen leikkauksista rakennepäätösten yhteydessä. Leikkaukset ovat osa kuntien tehtävien karsimista. Kaikkiaan kuntien tehtäviä on tarkoitus vähentää miljardilla eurolla.
Kiire on kova: Lakiesitys on nyt vielä lausuntokierroksella. Hallituksen esitys on saatava eduskuntaan joulukuun 4. päivään mennessä, että se saataisiin käsiteltyä tämän hallituksen aikana.