Pitkä poliittinen ura ja mediahuomio pitävät kansanedustajan parhaiten kansan muistikuvissa. Yle Turun teettämästä mielipidetutkimuksesta voi politiikan tutkijan mielestä vetää karkeita johtopäätöksiä myös ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Taloustutkimus suoritti kirjekyselyn syyskuun alussa Turun ja sen lähikuntien alueella. Vastauksia tuli noin 600. Ikähaarukka oli 15-79 vuotta. Vastaajilta kysyttiin, kuinka hyvin he tuntevat varsinaissuomalaisia kansanedustajia ja miten parlamentaarikot ovat onnistuneet maakunnan etujen ajajina.
Tarkastelualueen suppeudesta johtuen tämä analyysi keskittyy lähinnä Turun seudulta kotoisin oleviin kansanedustajiin. Turun yliopiston politiikan tutkija Erkka Railon mielestä kansanedustajan työn arviointi on haasteellinen tehtävä.
– Tavallinen kansa seuraa politiikkaa lähinnä tiedotusvälineiden kautta. Mutta median välittämä kuva politiikasta on yksipuolinen. Sen avulla on aika hankala arvioida, miten yksittäiset kansanedustajat ovat menestyneet.
Julkisuus seuraa valtaa
Tutkimuksen perusteella tunnetuimmat varsinaissuomalaiset kansanedustajat kuuluvat lähes järjestään politiikan järeään kaartiin. Kokoomuksen Ilkka Kanerva ja Petteri Orpo, vihreiden Ville Niinistö ja RKP:n Stefan Wallin ovat joko ministereitä tai entisiä ministereitä. Poikkeuksen tekee ainoastaan perussuomalaisten Ritva "Kike" Elomaa.
– Mediajulkisuus seuraa valtaa eli ne poliitikot, joilla on tärkeitä tehtäviä, näkyvät julkisuudessa eniten. Näin ollen ihmiset myös tuntevat heidät parhaiten, arvioi Erkka Railo.
– Elomaan osalta tunnettuutta vahvistaa varmasti hänen pitkä uransa viihdemaailmassa ennen kansanedustajaksi tuloa.
Listan jälkipäätä hallitsevat lähinnä naiset, jotka ovat ensimmäisen kauden kansanedustajia, kuten perussuomalaisten Maria Lohela, Sdp:n Eeva-Johanna Eloranta ja keskustan Annika Saarikko.
– He löysivät viime vaaleissa tietyn kannattajaryhmän, joka äänesti heidät eduskuntaan. Laajempi näkyvyys kuitenkin puuttuu. Tilanne hankaloituu entisestään, jos oma puolue kuuluu oppostiooon, analysoi Railo.
Orpo kärkivaikuttaja
Kansanedustajien toimeliaisuutta vertailtaessa Petteri Orpo ohittaa kärkipaikalta Ilkka Kanervan. Erkka Railo näkee tuloksessa vääjäämättömän kehityskulun.
– Nuorempi polvi ohittaa ajan mittaan näitä pitkän linjan konkareita. Orpo on ollut tällä hallituskaudella näkyvä hahmo ensin eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja sen jälkeen ministerinä.
Kolmossijalle nousee hieman yllättäen sauvolainen keskustan kansanedustaja Esko Kiviranta, jota on totuttu pitämään maaseudun edunvalvojana.
– Tarkempi tarkastelu osoittaa, että kovin moni vastaajista ei häntä tunne. Toisaalta ne jotka tuntevat, pitävät häntä pätevänä miehenä, valaisee Railo.
Listan loppupäähän on jumiutunut vasenryhmää edustava Jyrki Yrttiaho. Osa painolastista johtunee siitä, että vasemmistoliitto erotti miehen eduskuntaryhmästään, kun hän ei hyväksynyt hallitusohjelmaa.
– Yrttiaho on onnistunut suututtamaan sekä osan vasemmistoa että oikeiston. Sen seurauksena luvut hänen osaltaan ovat hieman synkänlaisia, toteaa Erkka Railo.
Myötätuulta tai takapakkia
Erkka Railon mielestä mielipidetutkimuksen perusteella voi tehdä karkeita suuntaa antavia johtopäätöksiä myös kevään eduskuntavaaleista.
– Jos tässä tutkimuksessa on menestynyt hyvin, se antaa suotuisan lähtöaseman tulevia vaaleja silmällä pitäen.
– Toisaalta häntäpäähän jääneillä pitäisi hälytyskellojen soida. Tässä tilanteessa he eivät voi olla varmoja, että pystyvät uusimaan eduskuntapaikkansa.