Eduskuntavaalit järjestetään huhtikuussa 2015. SDP:n eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Ilkka Kantola ei halua seuraavaan hallitukseen nykyisenkaltaista pohjaa.

– Toivoisin, että seuraavassa hallituksessa olisi vähemmän puolueita, kun nyt lähdettiin kuudella liikkeelle, hän sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Kantolan mukaan nykyhallituksella oli paitsi surkean pitkä hallitusohjelma myös vaikeus löytää yhteistä ideologista pohjaa.

– Työskentely on ollut tarpeettoman työlästä, Kantola sanoo.

"Ratkaisevaa talous ja työllisyys"

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen on Kantolan kanssa samaa mieltä. Satosen mukaan seuraavan hallituksen olisi järkevää aloittaa pienemmällä puoluemäärällä.

– Talouden ja työllisyyden edistäminen on avainasia. Ratkaisevaan rooliin tulee se, mitkä puolueet pystyvät sitä asiaa viemään eteenpäin, Satonen toteaa.

”Takiaispuolue Rkp voisi vaihteeksi olla oppositiossa”

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistökin uskoo, että seuraava hallitus aloittaa pienemmällä puoluekokoonpanolla.

– Näyttää siltä, että tuleva hallitus muodostetaan kolmen suurimman puolueen johdolla.

– Kyllä hieman luulen, että "takiaispuolueet" putoavat kelkasta, Niinistö lisää.

Niinistön mukaan paras esimerkki "takiaispuolueesta" on RKP, joka on ollut hallituksessa 1970-luvun lopulta lähtien.

– Heille voisi olla ihan terveellistä olla vaihteeksi oppositiossa.

”Hallituskumppanilla ei ole väliä”

Yle Radio 1:n Ykkösaamussa kysyttiin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaiselta, mitä väliä on sillä tulevatko yhteistyökumppanit oikealta vai vasemmalta.

– Ei sillä ole yhtään mitään väliä. Meidän tehtävä on vakuuttaa kansalle, että olemme itse kelvollisia menemään riittävällä kannatuksella hallitukseen.

– Asiat ratkaisevat. Meillä on kokemusta monenlaisista pohjista, sanoo Tiilikainen.

”Kynnyskysymyksiin helposti kompastuu”

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistön mukaan 2011 jytkyn jälkeen perussuomalaisten hallitustie kaatui EU:n tukipakettipolitiikkaan.

– Ja nyt tietenkin toivomme, että tällaisia kynnyskysymyksiä ei nouse, Niinistö sanoo.

– Emmekä ainakaan itse ajatelleet tämän kokoluokan kysymyksiä enää kynnyskysymyksiksi asettaa. Niihin helposti kompastuu.