Alavus päätyi lopulta samaan, mihin naapurit Kuortane ja Ähtäri jo vähän aiemmin syksyllä. Yhdessä linjassa pysytään ja katsotaan kilpailutusmenettely yhteisen Kuusiokuntien terveyskuntayhtymän kautta. Alavuden valtuusto päätti kilpailutusmenettelyyn osallistumisesta maanantai-illalla äänestyksen jälkeen, vaikka hallitus oli esittänyt, että kilpailutukseen ei osallistuttaisi.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen on kuuma puheenaihe tällä hetkellä. Isoja palvelukokonaisuuksia on päätetty yksityistää viime aikoina keskisen Suomen kunnissa, kuten Jämsässä, Mäntässä ja Parkanossa. Pelottelijana tai kapinan sytykkeenä on iso sote-uudistus.

Alavudellakin kilpailutuksen kannalla olevat perustelivat päätöstä ensisijaisesti sillä, että sote-ratkaisun jälkeen kunnalla ei olisi enää päätösvaltaa. Sekä päätösten että palvelujen pelätään kaikkoavan yhä kauemmas miljoonapiirialueilla.

Kokoomuksen Mikko Myllymäki esitti kilpailutukseen osallistumista ja sai taakseen parisenkymmentä muuta valtuutettua. Etenkin kokoomus ja perussuomalaiset olivat kilpailutuksen kannalla. Perussuomalaisten Yrjö Paukkunen muistutti, että vielä ei olla tekemässä päätöstä yksityistämisestä, vaan vasta kilpailuttamisesta.

– Olisi edesvastuutonta jättää tällainen tilaisuus käyttämättä, sanoi Paukkunen (ps.).

– Kilpailutuksella nähdään, mitä yksityinen suurin piirtein voisi tarjota. Jos saadaan palvelut järjestettyä edullisesti, siitä on kyse, lisäsi Juha Rikala (ps.).

Päätösvalta mieluummin yritykselle?

Monen hallituksen esityksen kannattajan eli kilpailutuksen vastustajan mukaan päätös on juuri nyt liian iso ja merkittävä tehtäväksi, koska koko valtakunnallinen sote-ratkaisu on kesken. Myös rahoituslaki on vielä auki. Kaupunginjohtaja Pekka Ala-Mäenpää totesi, että yksityistämisessäkin päätösvalta siirretään yksityiselle yhteisyritykselle.

Alavuden, Kuortaneen ja Ähtärin mallissa on tarkoitus perustaa kuntien ja yksityisen palveluntarjoajan yhteisyritys, jonka omistusosuudet jakaantuisivat yritykselle 51 prosenttia ja kunnille 49 prosenttia.

– Ongelma on se, että tämä perustuu niin paljon olettamuksiin. Oletetaan, että kaikki nykyinen säilyy ennallaan, mutta sitähän emme voi tietää, totesi kunnanjohtaja.

Samaan viittaa keskustan Lasse Anttila, joka ymmärtää yrittäjän sielunelämää.

– Jokainen yritys haluaa voittoa. En ymmärrä, miten yritys voisi tehdä voittoa tällä samalla henkilöstöllä, palkkakustannuksilla ja toimitiloilla, muistuttaa Anttila.

Anttila oli pettynyt päätökseen. Anttila olisi maakunnallisen sote-yhteistyön kannalta.

– Tässä on mielestäni peloteltu liikaa, että palvelut katoavat ja terveyskeskukset lakkautetaan, mitään sellaista päätöstä ei ole olemassa, sanoo Anttila.