Eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti (ps.) katsoo, että tuleva hallitus täytyy muodostaa perussuomalaisten, keskustan ja SDP:n ympärille.
Joutsenlahti arvostelee voimakkaasti kokoomuksen toimintaa Alexander Stubbin hallituksen aikana. Hänen mielestään esimerkiksi kokoomuksen parlamentaarista sote-ratkaisua koskeva arvostelu on lipeämistä yhteisesti sovittujen ratkaisujen takaa.
– Kokoomus laittaa kapuloita rattaisiin. Puolue on myös ajautunut siihen, että tähdätään mieluummin seuraaviin eduskuntavaaleihin eikä valita hallitukseen ministereiksi kaikkein kokeneimpia ja vaikuttavimpia kokoomusedustajia, Joutsenlahti sanoo Yle Satakunnan nettistudiossa.
Joutsenlahti katsoo, että eduskuntavaalit pitäisi järjestää mahdollisimman pian. Hänestä vaaleja ei kannata odottaa ensi huhtikuuhun saakka, koska nykyhallitus ei hänen mielestään pysty tekemään tarvittavia ratkaisuja taloustilanteen parantamiseksi.
Eduskunnan varapuhemies korostaa, että lopullisesti hallituksen muodostaminen riippuu siitä, millainen hallitusohjelma saadaan aikaan.