Liikenneministeri Paula Risikko (kok.) kiistää, että kaksoisraide Luumäen ja Imatran väilille olisi unohdettu. Risikon mielestä on järkevää, että Liikennevirasto arvioi kannattamattomaksi arvioitua hanketta uudelleen. Risikon mielestä kaikki hankkeet on toteutettava niin, että ne ovat hintansa arvoisia.

Risikko joutui selittämään Luumäki-Imatran kaksoisraiteen lykkäämistä eduskunnassa torstaina. Kansanedustaja Jukka Kärnä (sd.) paheksui sitä, että Liikenneviraston virkamiehet ovat laittaneet hankkeen kannattamattomien listalle. Hän tivasi Risikolta, rakennetaanko kaksoisraide eduskunnan ja hallituksen hyväksymän selonteon mukaisesti.

Risikon mukaan Liikennevirasto halusi vielä selvittää asiaa, koska tilanne on muuttunut. Risikon mielestä on oikein, että jos tilanteet muuttuvat kentällä niin asiaa arvioidaan uudelleen. Kaksoisraiteen rakentamisen arvioidaan maksavan noin 380 miljoonaa euroa.

– Se on aivan varmasti sieltä tulossa mutta on aivan järkevää sekin, että kun on taloudellinen tilanne mikä Suomessa on, että kaikki ne hankkeet mitä liikenteeseen laitetaan ovat nimenomaan vaikuttavia hankkeita ja että ne tehdään juuri sillä tavalla, että se hintansa haukkuu.

Kansanedustaja Sari Palm (kd.) kysyi ovatko eurooppalaiseen TEN-verkkoon kuuluvan rataosuuden EU-tuet vaarassa viivästymisen vuoksi.

– Aivan varmasti me varmistamme, että me emme menetä sen uudelleenarvionnin vuoksi näitä EU-rahoja. Siitä voitte olla täysin varma, vakuutti Risikko.