Mistä on kyse?

Etelä-Kymenlaakson matkailuhankkeet kiinnostavat kansainvälisiä sijoittajia. Lokakuun puolivälissä Lontoossa järjestetyssä sijoittajatapaamisessa paikalla oli viitisenkymmentä sijoittaa tai sijoitusrahastojen edustajaa.

Heille esiteltiin Kotkan Kantasatamaan suunniteltua outlet-kaupan keskusta ja hotellia sekä Pyhtään Versson ja Kotkan Katariinan kylpylähankkeita.

Matkailujohtaja Birthe Suni kertoo niiden saaneen hyvän vastaanoton.

– Tämä oli yksi eniten väkeä vetäneistä tapaamisista, jossa olen ollut mukana, Suni kertoo.

– Vielä viisi vuotta sitten tällaiseen ei olisi uskonut, Suni jatkaa.

Suni kertoo, että hankkeet ja koko Etelä-Kymenlaakson seutu näyttäisi kiinnostavan sijoittajia. Venäläisten asiakkaiden lisäksi kiinnostusta herätti myös Aasiasta Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Eurooppaan matkustavien turistien houkutteleminen Kymenlaaksoon.

Suni kuitenkin muistuttaa, että konkreettisten tulosten saamiseen tapaamisista voi mennä aikaa.

– Nämä ovat useamman vuoden projekteja, mutta joka hetki tapahtuu jotakin, Suni toteaa.

Tänään torstaina matkailuhankkeita esitellään sijoittajille Pure Finland -investointiseminaarissa Pekingissä. Korkean teknologian ja matkailun investointien edistämiseen keskittyvän tilaisuuden avaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori. Hän on myös mukana virallisissa tapaamisissa, jossa suomalaisia sijoituskohteita esitellään kiinalaisille.