Mistä on kyse?
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) arvostelee esityksiä lehdistön arvonlisäveron laskusta.
– Esitykset ovat joko populistisia tai tietämättömiä, Kataja sanoo.
Veron lasku on noussut esille viime päivinä, kun useat puoluejohtajat ovat ottaneet asiaan kantaa. Sanomalehtien tilausmaksut tulivat arvonlisäveron piiriin vuonna 2012 ja prosentiksi tuli yhdeksän. Viime vuonna veroprosentti nousi kymmeneen.
Muun muassa Antti Rinne (sd.), Timo Soini (ps.) ja Juha Sipilä (kesk.) ovat nostaneet esille, että lehdistön arvonlisäveroa voitaisiin laskea lehdistön toimintaedellytysten parantamiseksi.
"Isot veromenetykset"
Katajan sanoo, että lehdistön arvonlisäveroa voidaan laskea ainoastaan siinä tapauksessa, että muitakin saman veroluokan tuotteiden veroja lasketaan.
Katajan mukaan tällöin pitäisi laskea myös lääkkeiden, joukkoliikenteen, urheilun ja kulttuurin sekä majoituspalvelujen arvonlisäveroa. Tästä tulisi valtiolle satojen miljoonien menetykset.
– Lehdistöä voidaan tukea ihan suoraan, kuten nytkin tehdään. Kehyskaudella median rakennemuutostuki on 30 miljoonaa euroa. Tämä ei edellytä verotukien antamista muille kuin mediasektorille, Kataja sanoo.
Lehdistö vaikeuksissa
Tilattujen lehtien arvonlisävero oli vielä joitakin vuosia sitten nolla prosenttia, mutta veroa nostettiin tällä hallituskaudella. Katajan mukaan puoluejohtajien pitäisi tietää, että kerran luovuttuun nollaverokantaan ei voida enää palata.
Kataja esittää, että lehdistön arvonlisäveroa pohdittaessa keskityttäisiin digitaalisten lehtien arvonlisäveron laskemiseen samalle tasolle kuin tilattavilla lehdillä.
Sanomalehdistö on viime vuosina kamppaillut laskevien levikkien ja pienenevien mainostulojen kierteessä. Mediayhtiöt ovat valitelleet, että vaikeassa taloustilanteessa lehtien toimintaedellytyksiä on heikennetty veroratkaisuilla.
12:42 Korjattu otsikkoa ja 1. kappaletta.