Pääministeri Alexander Stubb (kok.) kuvaa torstaina alkavaa EU:n ilmasto- ja energiahuippukokousta tärkeimmäksi vähään aikaan. Tarkoitus on sopia kustannusten jaosta, jos ja kun päästöjä alennetaan 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Kiistojakin on luvassa, kuten aina taakkaa jaettaessa.

– Tällä hetkellä olemme menossa malliin, jossa köyhimmille maille pannaan kustannukset bruttokansantuotteen mukaan ja meille rikkaammille on tulossa jonkinlainen BKT:n ja kustannustehokkuuden yhdistelmä, kommentoi Stubb esiteltyään kokouksen asialistaa eduskunnan suurelle valiokunnalle.

Suomi saanut tavoitteitaan mukaan

Pääministeri on neuvottelujen alla toiveikas, koska Suomi on hänen mukaansa saanut omia toiveitaan mukaan huippukokouksen esitykseen.

– Me olemme saaneet sinne päätelmiin sisään jo tässä vaiheessa paljon asioita, jotka eivät aikaisemmin siellä olleet, vaikkapa liikennesektorin ja biopolttoaineet. Nyt on erittäin tärkeää, että niistä pidetään kiinni, Stubb toteaa.