Tietoja selvityksestä

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) on tehnyt opetusministereiden matkustusennätyksen, paljastaa A-studion selvitys. Kiuru on reissannut ulkomailla yhdeksän prosenttia kaudestaan eli yli nelinkertaisesti verrattuna edeltäjistä Jukka Gustafssoniin (sd.) ja Sari Sarkomaahan (kok).

Gustafsson ja Sarkomaa matkustivat opetusministereinä tuskin lainkaan, vain kahden prosentin edestä. Suhteessa paljon reissun päällä viihtyi myös seitsemän prosenttia opetusministeriajastaan matkustanut Henna Virkkunen (kok.).

Krista Kiurun matkustusintoa selittää panostaminen koulutusvientiin. Kiurun matkat ovat suuntautuneet koulutusviennin kasvaville markkina-alueille, kuten Latinalaiseen Amerikkaan ja Aasiaan.

– Olemme muuttaneet valtioneuvostossa työnjakoa viennin edistämisten suhteen. Kun aloitin opetusministerinä, hallitus päätti iltakoulussaan, että koulutusvienti otetaan jatkossa vakavasti ja yhdeksi meidän keskeisimmäksi vienninedistämisen strategiaksi. Viennin puolesta meillä on aloja, joilla ei ole tehty vielä juuri mitään. Koulutusvienti on yksi tällainen, sanoo Kiuru, joka aloitti opetusministerinä keväällä 2013.

Ministereiden matkustustiedot käyvät ilmi A-studion kyselystä, jossa selvitettiin viiden nykyisen ministerin ja heidän edeltäjiensä ulkomaanmatkoja kymmenen viime vuoden ajalta (ks. data jutun lopussa).

Valitsimme selvitykseen ministerit, joiden oletimme matkustavan eniten: pääministerit, ulkoministerit ja ulkomaankauppaministerit.

Lisäksi otimme mukaan opetus- ja ympäristöministerit, koska virkamieslähteiden mukaan heidän joukossaan on ollut tällä hallituskaudella paljon matkustavia ministereitä.

Ulko- ja ulkomaankauppaministerit useimmin matkoilla

Selvityksen mukaan eniten matkustavat ulko- ja ulkomaankauppaministerit. He viettävät reissun päällä ministeripäivistään keskimäärin noin neljänneksen.

Ahkerimpien matkailijoiden listassa viisi ensimmäistä kärkisijaa menevät ulkomaankauppa- ja ulkoministereille. Ykköspaikan ottaa Mari Kiviniemi (kesk.), joka matkusti 36 prosenttia kaudestaan ollessaan ulkomaankauppaministeri.

Toiseksi sijoittuu ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki (kesk.), 35 prosenttia, ja kolmanneksi Ilkka Kanerva (kok.), 31 prosenttia, joka on suhteessa eniten matkustanut ulkoministerimme.

Tuomiojalla eniten matkapäiviä

Jaetulle neljännelle sijalle yltävät ulkoministerit Alexander Stubb (kok.) ja Erkki Tuomioja (sd.), joiden matkustusprosentti on 28. Absoluuttisesti katsoen Tuomioja on myös selvityksen eniten matkustanut ministeri yli 3 800 ministeripäivällään ja yli 900 matkapäivällään.

– Se, että ulkoministeri ja ulkomaankauppaministeri matkustavat eniten, on tietysti ihan järkeenkäypää, koska heillä maan edustaminen kansainvälisissä yhteyksissä on aivan keskeinen sisältö hallinnonalaa ja ministerisalkkua. Ehkä siinä voi nähdä pientä yllättävyyttä, että pääministeri matkapäivissä jää kuitenkin aika kauas näiden taakse, kommentoi tuloksia johtaja Markku Jokisipilä Eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

Suomalaiset pääministerit matkustavat huomattavasti vähemmän: he ovat reissun päällä keskimäärin 13 prosenttia kausistaan.Jyrki Katainen (kok.) on matkustanut eniten, pääministeriajastaan 14 prosenttia.

Lukemaa voi selittää ainakin eurokriisillä, jonka takia Katainen hyppäsi ylimääräisissä EU-kokouksissa tuon tuosta. Toisaalta hän teki pidempiäkin reissuja, kuten Team Finland -vienninedistämismatkan Etiopiaan ja Tansaniaan.

Saimme kuulla virkamieslähteistä, että myös Ville Niinistö (vihr.) olisi matkustanut paljon, koska hän olisi ottanut vastuuta muun muassa cleantech-viennistä. Selvityksen mukaan näin ei kuitenkaan ole. Syyskuussa ympäristöministerinä lopettanut Niinistö matkusti ulkomailla edeltäjiään vähemmän. Ympäristöministereiden keskiarvo selvityksessä oli 13 prosenttia, kun taas Niinistön prosentti jää kymmeneen.

Sen sijaan ympäristöministeriön ennätys löytyy yllättävältä taholta: Kimmo Tiilikaiselta (kesk.). Ympäristöministerinä seitsemän kuukautta vuosina 2007–2008 käväissyt Tiilikainen matkusti 25 prosenttia kaudestaan. Hän kiilaa prosentillaan ohi muun muassa ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbista, joka reissasi vuosina 2011–2014, ennen siirtymistään pääministeriksi, kaudestaan 24 prosenttia.

Mitä yksittäisten ministereiden matkapäivät sitten lopulta kertovat?

– Jos katsoo pääministereiden ja ulkoministereiden matkapäiviä ja prosentteja, ne ovat aika lailla samat vuodesta toiseen. Se osoittaa, että on tietty määrä kokouksia, joissa on pakko olla ja ne hoituvat saman kaavan mukaan. Toisissa ministeriöissä valinnanvaraa on enemmän. Ministerit saattavat tehdä keskenään hyvinkin erilaisia linjanvetoja sen suhteen, kuinka tärkeäksi oman läsnäolonsa katsovat, sanoo Markku Jokisipilä.

On siis ministereitä, jotka eivät voi vaikuttaa matkustamiseensa juurikaan. Joillakin ministereillä taas on suuri liikkumavara.

Puoluekanta ei juurikaan näytä vaikuttavan ministereiden matkustusintoon, vaan ennemminkin henkilökohtaiset mieltymykset tai ominaisuudet. Tällaisia voivat olla vaikkapa kielitaito tai perhetilanne.

Pääministeri Alexander Stubb arvioi illan A-studion jutussa, että kansainvälisyys on yhä tärkeämpi osa suomalaisten ministereiden työtä.

– Pitää muistaa, että me Suomessa ei eletä missään impivaarassa. Se tarkoittaa sitä, että kun luodaan Suomi-kuvaa, kasvatetaan suomalaista taloutta ja haetaan suomalaisia työpaikkoja, niitä voi hakea tuolta maailmalta. Ei näissä tehtävissä pärjää semmoinen ihminen, jolla ei ole kansainvälistä taustaa ja joka ei puhu kieliä. Matkustaminen kannattaa myös suomalaiselle ministerille ja enemmän sitä pitäisi olla, Stubb sanoo.

Lisää ministereiden matkustamisesta illan A-studiossa ke 22.10. klo 21.05.