Ville Niinistö arvioi vihreiden yli kolme vuotta kestänyttä hallitustaivalta TV1:n Ykkösaamussa.
– Erikoinen asetelma oli se, että puoluejohtajien tasolla pystyimme edistämään asioita, mutta sitten jo sovittuja asioita pyrittiin kiusantekona hidastamaan, Niinistö totesi.
Esimerkiksi hän nosti ilmastolain, jossa hän koki selvää jarrutuksen meininkiä.
– Minusta se ei ole luottamusta herättävää tai fiksua yhteistyötä.
Niinistö kertoi kuitenkin tulleensa hyvin toimeen päähallituspuolueiden kokoomuksen ja SDP:n puheenjohtajien kanssa.
– Sen sijaan molemmilla puolueilla on yllättävän paljon sellaisia kytköksiä mm. etujärjestöihin, jotka tekivät hallituksen päätöksenteosta vaikeaa.
Jätevesiasetus on lähes mahdoton avata
Niinistön mielestä kiisteltyä jätevesiasetusta ei voida muuttaa.
– Yli kymmenentuhatta ihmistä on jo investoinut näihin laitteisiin. Niiden ihmisten omaisuudensuojan kannalta asetusta on käytännössä mahdotonta avata, Niinistö sanoi.
Määräysten toimeenpanon joustosta voidaan hänen mukaansa vielä keskustella.
– Ei ole tarkoitus rangaista ketään sen takia, että muutostöitä ei ole mahdollista tehdä ajoissa.
Asetuksen siirtymäaika päättyy maaliskuussa 2016, jolloin muutostöiden pitäisi olla valmiina haja-asutusalueiden kiinteistöissä.
Loviisan voimala olisi pienempi paha
Ville Niinistöltä kysyttiin myös sitä, mikä olisi vihreille pienin paha uusista ydinvoimahankkeista, jos ja kun lisäydinvoimaa puolueen vastustuksesta huolimatta Suomeen rakennetaan. Niinistön mukaan Fennovoiman ja Rosatomin ydinvoimalahanke on kustannuksiltaan, omistuspohjaltaan ja ulkopoliittisilta ulottuvuuksiltaan kaikkein riskialttein hanke.
– Fortumin Loviisan ydinvoimala olisi ollut vähemmän riskialtis hanke turvallisuuspolitiikaltaan ja muilta riskeiltään, Niinistö sanoi.
Puheenjohtaja painotti kuitenkin, että vihreille tärkeintä on kehittää uusiutuvaa kotimaista energiaa ja energiatehokkuutta.