Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) ei usko, että suomalaisten oikeusturva olisi uhattuna syyttäjien tai lakimiesten ammattitaidon puutteen vuoksi.
– Jokaisessa asiassahan on yleensä kaksi osapuolta. Sekä tuomareilta että asianajajilta vaaditaan korkeata osaamista. Esimerkiksi kun tässä tuli esille se, että jotkut tuomarit väittävät, että syyllisiä on jätetty tuomitsematta, niin meillä on korkea kynnys tuomita, koska me lähdetään siitä, että on parempi jättää henkilö rankaisematta jos näyttö ei ole riittävä.
Yle Uutiset kysyi tuomareiden näkemyksiä oikeudessa juttuja ajavien lakimiesten ja syyttäjien ammattitaidosta. Monet kyselyyn vastanneista tuomareista sanoivat, että oikeudessa juttuja hoitavien lakimiesten ammattitaito ei aina ole riittänyt jutun ajamiseen. Yli puolet tuomareista uskoi, että syyttäjien puutteellisen ammattitaidon vuoksi syyllisiä on jäänyt tuomitsematta.
Henrikkson kuitenkin pitää Yle Uutisten tekemää kyselyä tärkeänä.
– [Kyselystä tehtävät] Johtopäätökset pitää olla se, että kouluttamista pitää entistäkin vahvistaa, pitää koko ajan ymmärtää että oikeusturvan kannalta, kansalaisten kannalta on tärkeää, että meillä on osaava tuomarikunta, asianajajakunta ja syyttäjäkunta, Henriksson sanoo.