Mistä on kyse?

Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara täräytti sunnuntaina blogissaan, että hän ei enää jatka politiikassa tämän eduskuntakauden jälkeen. Keskustelua ei kuitenkaan aiheuttanut varsinaisesti Soininvaaran lopetusilmoitus vaan hänen kirjoittamansa kritiikki eduskuntatyötä ja edunvalvojia kohtaan.

Myös kainuulainen eurokansanedustaja Merja Kyllönen (vas.) allekirjoittaa Soininvaaran kritiikin. Neuvotteleminen eduskunnan ulkopuolisten tahojen kanssa on mahdotonta tai ainakin hankalaa.

– Ei se helppoa ole. Siihen voi rehellisyyden nimissä yhtyä. Siinä missä poliittisella koneistolla on uudistumisen paikka, niin siinä on myös koko edunvalvontakoneistolla, ammattijärjestöillä, kaikilla toimijoilla peilinkatsomisen paikka. Ei siitä kuivin jaloin selviä kukaan. Me poliitikot olemme kaavoihin kangistuneita ja samoin on meidän lobbarikoneistommekin.

Kyllösen mukaan tila, jossa Suomi tällä hetkellä on, ei ole tyhjästä syntynyt.

– Itse kukin saa katsoa peiliin. Tiettyihin maailman talouden muutoksiin ja murroksiin emme pysty vaikuttamaan, mutta on paljon sellaista, mihin omassa lainsäädännössä, kaupanteossa, innovaatioihin tarttumisessa, energiapolitiikassa ja muussa voimme vaikuttaa. Olemme jääneet kelkasta, se näkyy täällä maailmalla eritoten, kommentoi Kyllönen Brysselistä.

Hallitus–oppositio-asemasota elää

Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan, että eduskunta näyttäytyi usein jarruna, joka vaikeutti päätöksentekoa. Merja Kyllönenkin kokee asian niin, että omien pelipaikkojen pelaaminen on korostunut, eikä kokonaisuutta katso kukaan.

– Meillä on tavallaan kahlehdittu hallitus–oppositio-asemasota, että hallitus tekee huonoja esityksiä ja oppositio niitä torjuu ja yrittää parantaa. Sitä rataa pyöritään vuodesta toiseen, kun iso kysymys on tänä päivänä se, että mitkä ovat ne elementit, millä Suomi pärjää tulevina vuosina.

– Kyllä se oli joskus enemmänkin kuin turhauttavaa. Ymmärrän kyllä Osmon halun jäädä pois ja myös sen pettymyksen siihen, että minkälaiseksi työskentely on vuosien mittaan muuttunut. Aistin Osmon kolumnista sen, että me ikään kuin haluamme päästää itsemme liiankin helpolla. Siitä on tullut tietynlainen näytelmä, mitä näytellään. Kansakin on osoittanut sen, että on kyllästynyt sen seuraamiseen, sanoo europarlamentaarikko Merja Kyllönen.

Valiokuntatyössä pitäisi olla Kyllösen mukaan todella fiksu ja vaikutusvaltainen puheenjohtaja, jotta pystyisi ottamaan huomioon myös opposition hyviä ajatuksia.

– Palaute jo eduskunnan jättäneiltä edustajilta on ollut se, että he saivat oppositiossa korjattua jonkun pisteen tai pilkun paikan valiokunnassa. Se on hyvin kuvaavaa. Kun ehdotus tulee väärältä puolelta, niin joskus ne jäävät huomiotta, koska ei ole tapana antaa vallassa olemattomalle voimalle mahdollisuutta tuoda hyviä ajatuksiaan käytännön esityksiin, harmittelee Kyllönen.

Tulevaisuudessa jokaisen on Kyllösen mukaan luovuttava jostain.

– On pakko muuttaa menettelytapoja ja käytännön periaatteita. Itseäni huolestuttaa se, että kuinka kauan sitä odotetaan ja katsellaan ennen kuin lähdetään toimimaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että luotetaan siihen, että maailma menee eteenpäin eikä meidän tarvitse muuttua.

Euroopassa valtataistelut ovat näkyvämpiä

Avoimempi tunteiden ilmaiseminen on saanut Merja Kyllösen joskus hämmentymään EU-parlamentissa.

– Valtataistelut ovat joskus niin näkyviä, että ihmiset käyvät täysistunnossa toistensa kraiveliin kiinni. Omien tunteiden näyttäminen, omien arvojen ja asenteiden puolustaminen on paljon tunteikkaampaa ja näkyy vahvemmin ulospäin. Kun suomalainen jäyhä asenne tulee tänne, niin sitä ajattelee, että tässä mennään rauhassa ja katsotaan mitä tuleman pitää.

EU:n päätöksenteossa mennään Kyllösen mukaan asia edellä.

– Toki vastakkainasetteluja tulee, mutta niitä tulee ehkä kansallisvaltioiden kesken enemmän kuin varsinaisesti poliittisten puolueiden välillä. Tietysti vallasta taistellaan sumeilematta ja hyvin näkyvästi verraten esimerkiksi kotimaan politiikkaan, jossa ikään kuin koetetaan mennä tiskien alta näkymättömästi valtaan käsiksi. Täällä ollaan hyvin näkyvästi ja tehdään tiettäväksi mitä itse kukin haluaa, kertoo Kyllönen.

– Sitä toivoisin, että saisimme Suomenkin politiikkaan uskallusta käydä julkista debattia ja väitellä rohkeammin. Että osaisimme haastaa omilla ideoillamme ja toisaalta kuunnella ja vastaanottaa niitä ideoita, jotka haastavat omiamme.