Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.) toivoo eduskunnan perustuslakivaliokunnalta uutta tulkintaa päätöksenteosta kahden kunnan välisessä yhteistyössä..
Korkein hallinto-oikeus kumosi valtioneuvoston päätöksen, jonka perusteella Kitee olisi voinut äänienemmistöllään päättää perusterveydenhuollon järjestelyistä myös Tohmajärvellä.
KHO vetosi päätöksessään perustuslakivaliokunnan tulkintaan, että yhdellä kunnalla ei voi olla yhteistoiminta-alueella määräysvaltaa, jos kunnat eivät ole siitä sopineet.
Kuntaministeri Risikon mielestä perustuslakivaliokunnan nykyinen kanta ei sovellu kahden, erikokoisen kunnan väliseen yhteistoimintaan.
– Minun mielestäni perustuslakivaliokunnan olisi nyt hyvä pohtia tätä. Meillä on kyllä tulkinta monen kunnan yhteistyöstä, mutta selkeää tulkintaa kahden kunnan yhteistyöstä ei ole.
Risikko muistuttaa, että valtioneuvostolla on velvoite toimia niin, että pienemmässäkin kunnassa pystytään järjestämään palvelut.
– Valtioneuvostolla on oikeus se tehdä, mutta onko se oikein sitä isompaa kuntaa kohtaan
– Mitä tarkoittaa sille isommalle kunnalle, että kuntien on oltava tasavertaisia yhteistyössä, vaikka toinen saattaa olla kymmenen kertaa suurempi, Risikko ihmettelee.