Lapsilisäleikkauksen hyvitys

Verotuksen lapsivähennykseen ei tule muutoksia.

Eduskunnassa lapsilisäleikkauksen ja sitä lieventävän verovähennyksen käsittely jatkuu alkuperäisen hallituksen esityksen pohjalta.

Lapsilisää leikataan kaikilta noin kahdeksan prosenttia. Sen lisäksi verotukseen tulee erityinen vähennys jolla lievennetään leikkauksen vaikutuksia.

Kokoomus yritti muutosta, SDP tuki hallituksen esitystä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen joutui tunnustamaan kolmen vartin palaverin jälkeen, että kaikilla hallitusryhmillä ei ollut halua muuttaa hallituksen esitystä. Kokoomuksella oli kokouksessa oma mallinsa, mutta se ei saanut kaikkien hyväksyntää.

- Me ei löydetty yhteistä ratkaisua, niin silloin mennään sen pohjalta mitä hallitus on esittänyt, kiteytti Satonen.

SDP koki hallituksen esityksen paremmaksi kuin muutosten tekemisen.

- Pieniä ja keskituloisia lapsiperheitä täytyy tukea ja tämä verovähennysmalli täyttää sen ehdon, arvioi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman.

Oppositioon siirtyneet vihreät ovat haluneet päästä lapsivähennyksestä eroon ja käyttää saman rahan lapsilisäleikkauksen huojentamiseen. Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) on pitänyt hallituksen kesän lopulla sopimaa lapsivähennystä epäonnistuneena tapana korvata perheille lapsilisien leikkausta, josta hallitus päätti kevättalvella.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan kaksilapsiset perheet, joissa vanhemmat ovat toimihenkilöitä tai työntekijöitä, menettävät lapsilien leikkaamisen seurauksena vajaat parikymmentä euroa kuukaudessa.

Uuden lapsivähennyksen ansiosta työntekijäperhe kuroo tätä vajetta umpeen enemmän kuin toimihenkilöperhe. Pienipalkkaiselle yksilapsiselle yksinhuoltajaperheelle lapsivähennys korvaa lapsilisän leikkauksen lähes kokonaan.