Oulun seudulle perustetaan oma digitaalisuuteen keskittyvä ohjelma, jota rahoitetaan 50 miljoonan eurolla. Hilla-nimisen ohjelman tavoitteena on luoda 5000 uutta työpaikkaa Oulun seudulle vuoteen 2020 mennessä. Ohjelma, joka linkittyy jo olemassa oleviin projekteihin, on tarkoitus käynnistää vielä tämän syksyn aikana.

Oululla on mahdollisuus päästä mukaan myös muihin uusiin hankkeisiin, sillä Tekes on käynnistämässä kolme uutta, tietotekniikkaan ja digitaalisuuteen keskittyvää kasvuohjelmaa. Niiden arvo on 300 miljoonaa euroa.

- Näillä ohjelmilla on merkittävä vaikutus Oulun yliopiston ja VTT:n Oulun yksikön ohjelmiin, arvioi Business Oulun johtaja Juha Ala-Mursula.

Kansainvälisille markkinoille

– Digitaalisuuden alalla Suomella on isoja kasvun mahdollisuuksia ja Oulun seudulla tässä poikkeuksellista osaamista. Tavoitteena on synnyttää kansainvälisille markkinoille tähtäävää uutta yritystoimintaa, totesi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori Oulun vierailullaan torstaina.

Vapaavuori sanoi, että Oulun menestystarina on perustunut ict-alan maailmanluokan huippuosaamiseen.

– Koetusta rakennemurroksesta huolimatta on todennäköistä, että myös seudun tuleva menestys rakentuu olemassa olevien vahvuuksien ja huippuosaajien varaan.

Uutta potkua

Tekesin uusista ohjelmista yritykset voivat saada rahoitusta tuotekehitykseen, kansainvälistymiseeen suunnitteluun, nopeisiin kokeiluihin ja pilotointiin sekä organisaation kehittämiseen. Apua on luvassa myös pääomien hankintaan.

Tekes on myös käynnistämässä kampanjaa jolla rohkaistaan pk-yrityksiä digiosaajien palkkaamiseen. Tekes voi uuden ohjelman avulla maksaa puolet uuden työntekijän palkkakuluista enimmillään vuoden ajalta.