Tulevaisuudenkuvien esittäminen on politiikan ja puolueiden asia, ei virkamiesten, katsoo ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.). Hän viittaa tämänpäiväisessä blogikirjoituksessaan eilen tiistaina julki tulleeseen ulkoministeriön virkamiesten tekemään tulevaisuuskatsaukseen.
Tulevaisuuskatsauksen mukaan "Nato-jäsenyys selkeyttäisi monin tavoin Suomen asemaa". Tuomioja sanoi tuoreeltaan tiistai-iltana, ettei itse muotoilisi asiaa "tällä lailla".
Tuomioja kertoo tulevaisuuskatsauksen olevan valtioneuvoston kanslian pyytämä asiakirja. Se on valmistettava ilman poliittista ohjausta ja tarkoitettu tausta-aineistoksi tulevissa vaalikeskusteluissa ja hallitusneuvotteluissa. Tulevaisuuskatsauksia on tehty ennenkin, hän toteaa.
"Todettakoon, etten ole tähän toimintamalliin koskaan ihastunut enkä sitä kannattanut. Minusta on politiikan ja puolueiden asia esittää tulevaisuuden visionsa ja virkamiesten tehtävä vastata näihin, ei päinvastoin", Tuomioja kirjoittaa.
Tuomioja pitää tulevaisuuskatsauksessa ollutta Nato-lausetta onnettomana ja harkitsemattomana. Hän toteaa, ettei ulkoministeriö ole muuttamassa "Suomen turvallisuuspolitiikan linjauksia mihinkään suuntaan".