Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ei sulje pois mahdollisuutta valtion rahoituksesta kaivosyhtiö Talvivaaralle.

Valtio ei lähde pelastamaan yhtiötä, eikä ota vetovastuuta sen toiminnasta, mutta voi olla mukana sen toiminnassa.

Vapaavuoren mukaan valtion mukanaolo edellyttäisi uskottavan teollisen kumppanin löytymistä.

– Jos ratkaisu löytyy, valtio ei sulje pois mahdollisuutta, että se voisi olla mukana, Vapaavuori sanoo.

Ministeri pitää yhä mahdollisena yhtiön saneerauksen onnistumista.

– On se mahdollista, mutta on selvää, että kun asianajaja (Pekka) Jaatinenkin on vuoden asiaa valmistellut, eikä tämän päivän selvityksessäkään kovin lopullista ratkaisua ole löytynyt, niin tämä kaikki osoittaa kuinka vaikeasta kysymyksestä on kyse, Vapaavuori sanoi.

Kumppanin löytymisestä ei ole Vapaavuoren mukaan merkkejä.

– Jos olisi, niin se olisi varmaan jo informoitu moneen kertaan, hän sanoo.