Mistä on kyse?

Iiro Viinanen myöntää, että 1990-luvun kovat lamavuodet valtiovarainministerinä muuttivat häntä ihmisenä. Esimerkiksi arvomaailma sai uusia piirteitä.

– Pitäisi muistaa, että duunarillakin on aivot. Tarkoitan tällä sitä, että ei kaikki viisaus ole konttoripöydän takana. Kannattaisi kuunnella työpaikalla työntekijää ja hänen näkemyksiään. Saattaisi kilpailukykyynkin olla lisäyksiä tuottavuuden kasvun muodossa, jos kaikki yrittäjät alistuisivat tähän.

Viinanen on käynyt vuosien varrella läpi lamavuosien muistiinpanonsa, ja nyt ne on koottu kirjaksi. _Vaaranvuodet 1991–1995 _sisältää muistiinpanoja ja päiväkirjamerkintöjä valtion ja Viinasen kriittisiltä ajoilta.

Iiro Viinanen oli tuolloin kiistelty valtiovarainministeri.

Viinanen sanoo, että kirjan julkaisemiselle juuri nyt on syynä esimerkiksi yhtymäkohta nykyhetkeen.

– Tässä ajassa on samanlaisia ongelmia kuin 1990-luvulla oli. Silloin vaara oli rahoituksen loppuminen ja kriisiytyminen. Nyt rahaa on riittänyt. Ehkä ero on se, että EU on nyt takuumies, että jäsenvaltio ei pääse kaatumaan. Kirjalla halutaan antaa autenttinen kuva siitä, kuinka täpärällä silloin olimme.

– Täpärä oli sitä, että riittääkö rahoitus, kaatuvatko pankit jonain päivänä. Oli pelkoja luottohanojen sulkeutumisestakin. Luottamuksen säilyttäminen oli tärkeätä. Että rahoittajat luottivat siihen, että saavat rahoituksensa takaisin.

Elämän kovin paikka

Entinen ministeri huomauttaa nyt, että valtion johdon piti toimia yksituumaisesti, jotta selvittiin.

– Vuodet 1991–1995 olivat [Esko] Ahon hallituksen aikaa. Pelasimme Ahon kanssa hyvin yhteen. Ei voisi olla sellaista tilannetta, että nämä kaksi ministeriä eivät pärjäisi keskenään tai puhaltaisi yhteiseen hiileen. Oli meillä riitojakin, niistä ei pääse koskaan kokonaan pois. Ehkä kirjan yhtenä ajatuksena on näyttää, mitä politiikan esiripun takana tapahtuu.

– Siellä käytettiin kovaa sanansäilää, jätettiin asioita roikkumaan ja uhiteltiin lähdöillä. Jouduin myöskin itse käyttämään lähtöuhkausta, mutta siellä istuin niin kauan kuin halusin.

Kun markka lopulta devalvoitiin marraskuussa 1991 siitä huolimatta, että valtiovarainministeri Viinanen oli aikeen julkisesti kiistänyt, oli tosi kyseessä.

– Silloin, kuin devalvaatio tuli, se oli vakavin lähtötilanne. Silloin olisin lähtenytkin, koska devalvaation kieltämistä ei ymmärretty julkisuudessa. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kieltää, ei antaa ilmeelläkään merkkiä, että suunnitellaan mitään, koska se olisi ollut valtakunnanoikeuskysymys välittömästi.

– Silloin koin, että olin pettänyt puheeni. Niin sen kansakin ymmärsi, joten silloin olin lähdössä. Silloin Aho ja puheenjohtaja, kokoomuksen Pertti Salolainen vetosivat minuun, että jatketaan porukalla ja sillä siisti. Ehkä siitä olisi vielä enemmän hämminkiä tullut, jos olisin lähtenyt, Viinanen pohtii.

Hän kertoo sen olleen elämänsä kovin paikka.

– Pelkäsin, että saan sydäninfarktin. Niin kova jyske kävi rinnassa, että oli pitkäkseen mentävä neuvotteluhuoneen sohvalle. Se oli dramaattinen tilanne. Kaikki toimeenpiteet tuntuivat valuvan hukkaan devalvaation myötä. Se oli epäonnistumisen seurausta, reaktio, hän kertoo.

– En saanut kumppaneita ja ammattiyhdistysliikettä ymmärtämään sitä, että olisi menty toisinpäin, eli sisäisen devalvaation kautta olisi karsittu yhdessä kustannuksia ja menty pienemmän devalvaation kautta eteenpäin. Ehkä silloin tuhansia pk-yrityksiä olisi säilynyt jaloillaan. Nyt ne kaatuivat ja joutuivat useat ikuiseen velkavankeuteen.

Viinanen olisi vienyt Suomen Natoon

1990-luvun alussa Suomi kävi myös neuvotteluja nykyiseen Euroopan Unioniin liittymisestä.

– Pysyin neuvotteluista syrjässä, se oli muiden miesten puuhaa. Kun linja oli valittu, että EU:hun mennään, koska halusimme osoittaa olevamme eurooppalaisia. Siinä oli myös puolustuspoliittinen näkökulma, eli näyttää, että olemme länsiliittouman kannalla emmekä entisen Varsovan liiton tyyppisen ratkaisun kannalla. EU:sta haettiin myös taloudellista vakautta, joka oli tärkeä Suomen elinkeinoelämälle, valtiolle sekä maataloudelle.

Neuvostoliiton vuoden 1991 hajoamisen jälkeen olisi Iiro Viinasen mielestä ollut Suomelle paikka neuvotella liittymisestä Natoon.

– Entinen Neuvostoliitto oli sillä hetkellä niin sekaisin, että siinä olisi voitu ottaa pikkuisen muitakin askelia pidemmälle Viron malliin. Se on henkilökohtainen mielipiteeni. Mutta en ollut niissä pöydissä, joissa näistä keskusteltiin. Olisin ollut valmis viemään Suomen Natoon jo ajat sitten.

Hyvinvointivaltion romuttaja?

Viinasta on moitittu esimerkiksi hyvinvointivaltion romuttamisesta. Miehellä on asiaan edelleen selvä kanta.

– Meillä ei ole tälläkään hetkellä tällaiseen hyvinvointiin varaa. Ei näin voi jatkua. On moraalitonta jättää tällaista velkataakkkaa lapsille ja lapsenlapsille. Rajaa heidän elämäntapaansa ja mahdollisuuksiaan aika suppeisiin raameihin, että me olemme pröystäilleet korkealla elintasolla ja hymistelleet hyvinvointivaltiolla. Tämä on varastamista tulevaisuudelta.

Miten lama sitten lopulta muutti Viinasta? Kotikaupungissaan Lahdessa entinen valtiovarainministeri pääsee jakamaan kansan kanssa tuntoja, pääosa keskustelijoista on positiivisella mielellä, haukkuja tulee enää harvemmin.

– Minusta on tullut aika paljon sosiaalisempi ja ihmisten murheita huomioon ottavampi. Jaksan keskustella tuntemattomienkin ihmisten murheista heidän kanssaan. Tällaisia keskusteluja joutuu nykyään käymään viikottain, ihan tuntemattomienkin kanssa, jotka sydäntään syystä tai toisesta haluavat purkaa. Jos se keskustelu heitä auttaa, nykyään sen teen. En ennen olisi sitä tehnyt. Ehkä se [lama] on miestä vähän pehmentänyt.

Muistelmakirjan aineistona on käytetty muun muassa Iiro Viinasen muistiinpanoja 1990-luvulta ministerivuosilta ja esimerkiksi lehtileikkeitä.

Viinanen kävi muistiinpanot läpi jo 2002 ja julkaisi ne omakustanteena lähipiirilleen. Ajatus julkaisemisesta isolle yleisölle kypsyi hitaammin.

– Se on autenttista kuvausta tunnoista, mitä minulla on ollut. Joitakin kirosanoja sieltä on poistettu. Olin päättänyt, että tätä ei koskaan julkaista. Koin sen kuitenkin tarpeelliseksi, että ihmisille muodostuisi oikea kuva, mitä politiikan esiripun takana tapahtuu. Mitä ulospäin näkyy, se on vain pintaliitoa. Pahaa pelkään, ettei tästäkään julkaisusta selvitä ilman laineita.