Anna Kontula pitää tuoretta eläkeratkaisua perusteluiltaan heikkona.

– Tässä harmittaa se, että päätöksen teki keski-ikäinen solmioporukka, joka itse jää eläkkeelle keskimäärin 60-vuotiaana – eikä minkään sairauden takia, vaan siksi, että sattuu kuulumaan sellaiseen eliittiin, joka voi aika pitkälle määritellä itse oman eläkeikänsä.

Kontulan mielestä ratkaisun taustalla vaikuttavaan puheeseen kestävyysvajeesta olisi pitänyt suhtautua kriittisemmin.

– Tätähän on pohjustettu vuosikausia vakuuttamalla kansalle, että me emme selviä ilman eläkeiän nostoa. Vaikka useat tutkijat ovat huomauttaneet, että laskelmat kestävyysvajeesta ovat hirvittävän heppoisia, riittävän monta kertaa toistettaessa asioista tulee totuus, joita ei saa enää kyseenalaistaa, Kontula sanoo.

Vuodet lastenhoidossa eivät juuri näy

Vaikka eläkeratkaisu hyödyttää kaikkein nuorimpia palkansaajia, Anna Kontulan mielestä se ei toisaalta ota huomioon palkkatyön ulkopuolista työntekoa.

– Nykyään tunnutaan ajattelevan, että esimerkiksi lasten kanssa kotona oleminen ja ylipäätään hoivatyö, joka ei liity vaihtosuhdetta, on jollain lailla yhteiskunnan resurssien väärin- tai hyväksikäyttöä. Eläkepäätöskin perustuu osittain tähän ajatukseen.

– Ratkaisussahan on mukana 38 vuoden optio, jolla ihminen saattaa päästä eläkkeelle muita aikaisemmin, jos on tehnyt tuon ajan raskasta työtä. Mutta jos on ollut pitempiä aikoja työmarkkinoiden ulkupuolella hoivavapaiden vuoksi, kantamassa yhteistä taakkaa, sitä ei huomioida 38 vuoden työajassa kokonaan, Kontula sanoo.

"Kalliita eläkeläisiä halvoiksi työttömiksi"

Kontulan mielestä eläkeiän nostoa oleellisempaa olisi ollut panostaa siihen, että ihmiset jaksavat töissä pidempään.

– Toinen kysymys on, pitääkö työuria ylipäätään pidentää. Tuottavuutelle on sadan vuoden aikana monikymmenkertaistunut, ja minusta meillä pitäisi olla varaa mitata siitä osa ulos lyhyempänä työaikana.

– Kaiken kaikkiaan eläkeratkaisussa haluttiin siirtää kalliita eläkeläisiä halvoiksi työttömiksi.

Omaa eläkeikäänsä Anna Kontula ei vielä uskalla hakata kiveen.

– Olen sen verran nuori, että eläkeikää ehditään nostaa vielä monta kertaa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että eläköityisin 67-vuotiaana, Kontula pohtii.