Euroopan parlamentti odottaa Suomen Jyrki Kataiselta lupauksia kasvun ja työpaikkojen hakemisesta, arvioi SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri.

Kumpula-Natrin mukaan Kataiselta halutaan samoja lupauksia kuin Euroopan komission puheenjohtajalta Jean-Claude Junckerilta.

– Junckeria pystyttiin tukemaan sen takia, että hän lähti yhteistyöhön tässä kasvun hakemisessa. Luulen, että näitä samoja lupauksia halutaan Kataiselta: että hänellä on sydämellään eurooppalaisten työpaikkojen luonti enemmän kuin pelkkä lukujen tuijottelu.

– Se ajattelu ei enää oikein käy. Monet ekonomistitkin ovat tulleet tähän linjaan mukaan, Kumpula-Natri sanoo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Tulevan Euroopan komission jäsenten kuulemiset alkavat Euroopan parlamentissa tänään maanantaina.

Suomen ehdokasta Jyrki Kataista kuullaan viikon kuluttua tiistaina. Kumpula-Natri sanoo Kataisen olevan vuorossa toiseksi viimeisenä.

Kataisesta on määrä tulla komission varapuheenjohtaja. Hänen vastuullaan olisivat työllisyyden, kasvun, investointien ja kilpailukyvyn kysymykset.

Kumpula-Natri luonnehtii tehtävää "hyvin poliittiseksi".

– Sehän oli Euroopan demareille ehkä tärkein asia, jossa pitäisi käännös saada aikaiseksi. On hyvin paljon tyytymättömyyttä siihen, miten viime kaudella selviteltiin talouskriisiä.

– Se ei ole tuottanut eurooppalaisille hyvinvointia eikä töitä. Se on ehkä pelastanut pankkeja ja laittanut valtion lukuja parempaan järjestykseen.

Komission jäsenten kuulemisilla on Kumpula-Natrin mielestä suuri merkitys. Jokaisen haastattelun on mentävä hyvin ja yhteinen sävel on löydettävä, hän sanoo.